MENU

22.3.2016

Trump: Sulkekaa rajat!

Miksei kukaan Euroopassa käsitä, että nämä ovat erilaisia ihmisiä kokonaan kuin mitä vapaan Euroopan ihmiset?

Euroopassa on vuosisatojen ajan kehitetty renesanssin ja uskonpuhdistuksen kautta ymmärrystä ja ihmisarvoa. Nyt on otettu väkeä, jotka eivät ole tälläistä kehitystä kokeneet ja annettu niille vapaudet, joihin hyö eivät ole valmiita.

Trump on oikeassa tänä aamuna sanoessaan, että sulkekaa rajat! Sitä hän ei sano, että mihin nuo ihmiset menevät, kun pommit putoilevat niskaan, mutta eivät ne voi tulla päinvastaiseen elämään, kun eivät ole siihen valmiita.

Eikä meillä olla valmiita sietämään sitä erilaisuutta, mikä pakkopullana syötetään. Eikä pullana, vaan pelkkää kuraa se on.

Laittakaa linja-autoja kuljettamaan ihmiset takaisin sinne, mistä lähtivät. Piikkilanka auttaa siihen asti, että kaikki on siirretty.

Nythän on ollut uutisissa sellaista, että presidentti Obama syytti eurooppalaisia hallituksia siitä, että ne jättivät Libyan jälleenrakennukset kesken.

Oli kuulemma kimppa amerikkalaisten kanssa kaataa Qaddafi ja saada aikaan yhteiskunta muutos. Joten jos tämä oli suunnitelma, niin oikeastaan Eurooppa saa syyttää itseään pakolaisvirroista.

Uutisvahti sanoo vielä kerran: antakaa niiden diktatuurien olla. Ihmiset ovat kasvaneet niissä ja eläneet. Jos pysyvät kotonaan töiden jälkeen eivätkä puutu politiikkaan, niin saavat elää rauhassa.

Nämä ovat ihmisiä, jotka eivät osaa elää vapaassa maailmassa.

Uutisvahti on käsitellyt tätä asiaa jo monta kertaa. Brysselin tapahtumat tänään ovat taas vain yksi muistutus siitä, että ei tällä asialla ole leikkimistä.

Tuolla Facebookissa Li Andersson kirjoittaa, että pitää pitäytyä ihmisarvoissa ja muuta. Näinhän voi tehdä vain silloin, kun on rauhan aika. Nyt on täysi sota, kuten Belgia ilmoitti tänään.

Ihmisarvoa ei annettu niille rauhallisille ihmisille, jotka olivat aikoneet matkustaa ja toiset menossa töihin aamulla.

Mitä nämä terroristit oikein haluavat? Voisiko joku silloin tällöin kysyä sitä noilta nuorilta miehiltä? Ehkä se saisi ne ajattelemaan. Vaikkapa Andersson voi mennä kyselemään tai ketä siellä Brysselissä on.

Uutisvahti tietää tähän vastauksen: se on se uskonto, joka on aiheuttanut psykoosin näille. Ruotsihan tutki, että psykoottisia ovat.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti