MENU

28.3.2013

Hyvää Pääsiäistä!

Elokuvaa King of Kings esitettiin jollain kanavalla. Sille oli annettu kolmen tähden, neljästä siis, arvostelu. Elokuva on jo vanhaa perua. Ja olikohan niin, että sitä ei suositeltu lapsille.

Pääsiäisen tapahtumat olivatkin hirmuisia. Muistan kuinka lapsena - varsin pienenä jo ennen kouluikää - istuin kansakoulun juhlasalissa katsomassa filmiä ristiinnaulitsemisesta. Taisi olla kiirastorstai tai pitkäperjantai-ilta. Tuo tunnelma on voimakkaana mielessäni edelleen.

Pääsiäisen sanoma ei olekkaan ristiinnaulitsemisessa. Se on ylösnousemuksessa. Ristiinnaulitseminen oli vain roomalaisten hirveä tapa kohdella tuomittuja. Kuolema oli kauhea, mutta ylösnousemuksen ilosanoman ei pitäisi joutua sen varjoon. Elämä on iankaikkista, siinä on suuri motiivi ihmiselle elää paremmin lähimmäisiään oikein kohdellen.

Sodista palannut isäni oli menettänyt toivonsa ja terveytensä. Hän ei politiikasta kiinnostuneena osannut etsiä pappien pilaamaa toivoa hengellisestä elämästä. Tuohon aikaan ei tiedetty paljoa ihmisen ominaisuuksista. Isä kuolikin 59-vuotiaana sydänkohtaukseen työpaikalla syötyään nitroja jo vuosia. Ei ollut pallolaajennuksia eikä ohitusleikkauksia.

Isä sanoi nuorelle lapselleen, että mitä millään on väliä, kun kuolee kuitenkin. Tämä elämänohje aiheutti nuoressa sellaisen asenteen, ettei opiskelu kannata, kun elämä loppuu kohta kuitenkin.

Kuoleman läpi pitää mennä, mutta henki on ikuinen ja sitten aikanaan tulee ruumiin ylösnousemus. Se on ylösnousemuksen aamu. Tämä on ilosanoma, jonka kautta jaksaa elämästä olla kiitollinen ja sen koettelemuksissa olla kärsivällinen.

Lunastus puhtauteen ja elämään kirkkaudessa yhdessä rakkaittensa kanssa iankaikkisesti, on pääsiäisen sanoma ja lupaus. Ne arvot, joita Kristus opetti, ovat ratkaisu kaikkiin tämän maailman kaikkiin ongelmiin. Ongelmia ei voi poistaa muuten kuin jokaisen yksilön omakohtaisella asenteen muutoksella.

Hyvää Pääsiäistä!

25.3.2013

Parempaa vointia tekemällä hyvää

Päivän uutinen tulee BBC:ltä terveyden alalta. Siellä kerrotaan, että random acts of kindness helpottaa omaa ahdistusta. Näin lyhyesti sanottuna. Laitetaan tähän linkki uutiseen.

Näitä hyviä tekoja voi tehdä vaikka ihan tuntemattomille. Jutussa kerrotaan ihmisestä, joka kirjoitteli rakkauskirjeitä ja ripotteli niitä pitkin kaupunkia osoittaen ne sille, joka kirjeen löytää. Kirjoittajan oma olo parani tällä tekemisellä.

On huomioitava, että asiantuntijat ovat todenneet hyvän tekemisen merkityksen omaan mielenterveyteen erittäin voimakkaana positiivisena vaikutuksena. Tästä pääsemme muistuttamaan, että jo Raamatun aikaan opetettiin hyvän tekemistä. Ihmisen oma olo paranee siis siitä, että tekee hyvää toisille. Hyvän tekemisellä on siis Jumalallinen tarkoitus ihmisen oman onnellisuuden takaamisessa.

Jotain hyviä neuroneita siis erittyy tällaisestakin tekemisestä. Jo pieni hymy ostoskeskuksen vilskeessä kanssa-asiakkaalle auttaa alkuun. Marketissa voi auttaa muutenkin. Vanhukset ovat usein tilanteessa, jossa pieni apu helpottaa elämää. Ylähyllyltä voi vaikka poimia tuotteen, jota joku tavoittelee.

Levittäkäämme hyvää oloa tällä viikolla oikein ahkerasti, niin voimme itsekin erinomaisesti.

23.3.2013

Huikea linkki

Kaikista huikeimmat hyvän mielen kuvat ja videot tästä linkistä. Sen tarjoaa Huffington Post.

Suloista viikonvaihdetta!

Muistakaa kehittää niitä hyviä neuroneita - MRGPRB4 - silittelemällä toisianne ja lemmikkejänne. Tuosta HuffPostin linkistä käy selville, että myös linnut kokevat niitä.


21.3.2013

Vastakkain asetteluista

Yhdysvaltain presidentti on käymässä Israelissa. Otsikoissa näkyy, että hän katsoo olevan mahdollista toteuttaa kahden valtion ratkaisu ongelmiin siellä päin. Historiallinen ongelma tälle ratkaisulle on ollut se, että palestiinalaiset järjestöt eivät tunnusta Israelin valtiota. Nyt on niin, että vahti ei tässä tiedä, tunnustavatko arabimaat yleensä Israelin valtion. Kuka antaa periksi ensimmäisenä, että asiat tulisivat jonkinlaiseen hoitoon?

Yhdysvalloissa on eräs naisjohtaja ollut esillä uuden kirjansa kanssa. Tuossa kirjassa hän väittää, että naiset itse antavat periksi, eivätkä käytä valtaa ja vaadi riittävästi palkkaa työstään. New York Timesissa on kirjoitus tästä asiasta, mistä Sheryl Sandberg puhuu, että onko naisissa sitä, mitä johtajuuteen vaaditaan?

Uutisvahti tässä kainosti ajattelee vaan, että kyllä naisissa vihaa on, mutta sotien juoksuhaudoissa ei oikein pissiminen onnistu helposti muuta kuin hame päällä. Että sellainen ajatus tähän kohtaan.

Mistä ajatuksesta päästään sopivasti vessa-asioihin. HuffPostissa on kuvia erikoisista vessoista. Allekirjoittaneen suosikki olisi numero neljä, jos olisi oikein iso hieno kylppäri, mihin sen laittaisi. No haaveillahan aina voi. Jos se toinen ei asetu vastaan.


19.3.2013

Hyvä uutinen hyvistä uutisista

CBS julkaisee kirjoituksen Kiinan kommunistisesta puolueesta. Siellä esitellään Mao Tsetungin pojanpoika, joka on noussut kuulemma ansiottomasti korkeaan asemaan. Sanovat hänellä olevan oppimisvaikeuksia ja on yleisesti kansan pilkan kohteena. Siellä mainitaan muuten, että monet puolueen johtajista, mukaanlukien nykyinen presidentti, ovat alkuperäisten vallankumouksellisten jälkeläisiä. Puhutaan nepotismista.

New York Timesissa on kirjoitus hyvistä uutisista. Jonkun yliopiston viisas on tullut siihen tulokseen, että nykyisenä some-aikana hyvät uutiset leviävät nopeammin kuin huonot. Syyksi kerrotaan, että somessa ihmiset välittävät siitä, mitä heidän lukijansa ja kuulijansa kokevat. No, tähän vahdin kommenttina sanoisin, että täällä ollaan vaan kyllästytty iänikuisiin onnettomuuksiin ja rikoksiin sun sotiin. Etsimme hyviä uutisia muualtakin kuin somesta. Mutta kehitys on hyvä, jos nuo huomiot pitävät paikkansa. Hyvistä uutisista leviää ihmismieleen toivoa ja turvallisuutta.

Amerikassa on mietitty Irakin sodan kymmenvuotispäivänä sodan lopputulosta, eli kannattiko vai ei. Ne, jotka tukivat sodan aloittamista eivät ole luopuneet kannoistaan, vaikka lopputulos ei ole kovin kummoinen. Tony Blairkin vielä puolustaa sotaa. Hyvä puoli on se, että sota on loppu.

WashPost neuvoo Italian Amalfin rannikolla matkailevia kokemaan tuon alueen jalkapatikassa. Taitaa olla niin, että itse kaupunkeja ei paljon autosta käsin näe, kun on niin kapeat tiet ja jyrkkä rinne. Jalkavaivaiset varokoot kuitenkin ja hengästyjät. Siellä näyttäisi pari korttelia olevan maksimi, minkä normaalikuntoinen jaksaa kulkea. Mutta upeita maisemia siellä on. Tässä on linkki kuviin.

HuffPostista löytyi sellainen ennen kuulematon tieto kuin että Charlie Sheen on latino, jonka oikea nimi on Carlos Irwin Estevez. Jonnekin pitäisi tulla heittomerkki, mutta ei nyt muista mihin kohtaan.

Mukavaa iltaa.


PS Tässä pilapiirros Kyproksen tilanteesta. Sen tarjoaa New York Times.



14.3.2013

Mutujuttuja

Der Spiegelissä on tarkka selvitys uudesta paavista. Otsikon alla viitataan johonkin menneisyyden luurankoon, muttei allekirjoittaneelle auennut, että mikä se oli. Ellei sitten se, että tuo arkkipiispa ei vastustanut Argentiinan sotilasjunttaa ja jotain siellä oli näiden jesuiittojen sieppaamisesta.

Mitäs Amerikkaan kuuluu? Koomikot Jon Stewart ja Steven Colbert ovat pääsiäislomilla pari viikkoa alkaen tämän viikon maanantaista. Että mitä Amerikan politiikassa todella tapahtuu, on nyt vähän epäselvää. Niin kyllä, sieltä meillä otetaan nämä tiedot, ei noita uutislähetyksiä kukaan jaksa seurailla. Jon Stewartin väki katselee Foxin uutiskanavaa ja kertoo sieltä, mitä meidän pitää tietää ja esittää vastaväitteet. Jotain budjettia ne politiikan huipulla ovat yrittäneet keskustella. Amerikassa ei ole ollut budjettia kuuteentoista vuoteen.

Dow Jones tekee ennätyksiä lähes päivittäin. Kai sijoittajatkin ovat kyllästyneet seuraamaan uutisia.

Jostain luettiin, että - tai kerrottakoon tämä nyt ensin - sana googlon, joka on jotain kreikkaa tai jotain, tarkoittaa lukua jossa ykkösen perässä on sata nollaa. No niin, siis siitä Gooooooogle on saanut nimensä.

Mutta siis Googlen johtaja Schmidt on laajentamassa Googlen toimialaa avaruuden kaivostoimintaan. Asteroideissa on kuulemma platinaa ja muita hyödyllisiä metalleja, joita pitäisi alkaa hyödyntämään. Siellä on varmaan niitä harvinaisia metalleja, jotka ovat hirveän keskeisessä asemassa nykyteknologiassa ja joita esiintyy pääosin Kiinan alueella ja jonkin verran Brasiliassa. Ne ovat platinaakin kalliimpia.

Tässä tuli katseltua ohjelmaa avaruudesta. Olisko ollut History kanavalta. Kertoivat, että maata kiertää laaja kerros avaruusromua, jota on jokin liittovaltion elin vahtimassa eri puolilla maailmaa olevissa tarkkailuasemissa. Avaruusromu on erittäin vaarallista noille sukkulalennoille, joita nyt ei tosin ole tiedossa, mutta onhan siellä tietoliikennesateliitteja ja paikannussatelliitteja, joihin radaltaan suistuneet romut voivat törmätä ja aiheuttaa vahinkoa. Väärää paikannustietoa voi helposti tulla ja sitä onkin tullut. Että tämä pitää ottaa huomioon ja kartat on pidettävä käsillä, jos meinaa varmuudella löytää perille.


13.3.2013

Korkeasaaren karhut telmivät maailman katsella

Paavivahtiin kyllästyneille, savupiippua tuijottamaan väsyneille on tässä paljon kivempi linkki Weather kanavalta: Korkeasaaren karhut kevätauringossa telmimässä.

-----------

Miksi kirjoittaa blogia? Tässä on filosofoitu nyt pari päivää. Mitään rahallista kannustetta ei tästä ole, kun ei noista googlen mainoksista kerry juurikaan mitään. Ne otimmekin täältä pois.

No vastaus on siinä, että on tarve jakaa kokemuksia internetin uutisista ja materiaaleista. Varsinaista henkilökohtaista some-viestintää ei kiinnosta pitää yllä, kun ei ole omakohtaisia suuria elämyksiä ja some-ystävät vaatisivat niin paljon aikaa ja huomiota, eikä sellaisia ole tullut tavaksi hankkia, kun ollaan tässä ihan eri sukupolvea.

Niin, siis kirjoitellaan täällä milloin kirjoitellaan ja mitä kirjoitellaan. Ei sen kummempaa. Kun on tällainen palsta tullut hankittua ja tuo verkkosivukin. Ei tätä tee mieli lopettaa. Emme tuputa tätä kenellekään, että kuka tänne eksyy, niin tervetuloa vaan. Ja kommentit olisivat aina herkkua.

Maailmanmenosta ei ole paljon ollut sanomista, kun kaikki asiat ovat vähän kesken ja levällään kuin jokisen pojan eväät. Tämä taitaa olla Jokisen suvun seuraavan sukupolven väkeä. Heh.

Että katsellaan noita Korkeasaaren karhuja ja odotellaan kevättä!






8.3.2013

Kärryiltä putoamiset

Nobelisti Krugman selittää pörssien nousua. Se on jotenkin nurkan takaa kierretty selitys, jota allekirjoittanut ei oikein usko. Nimittäin sanaton viesti pörssikaupan käyrän ennätykset ylittävä nousu johtuu siitä, että pörssihait eivät halua amerikkalaisille yleistä terveydenhoitoa.

Nythän on automaattinen liittovaltion menojen leikkaus, the sequester, voimassa. Krugmanin kolumnin perässä on austraalialaisen lukijan kommentti, jota Uutisvahtikin diggaa: Miten kauppa voi käydä, kun amerikkalaisille työntekijöille ei makseta kunnon palkkoja?

Eiköhän nämä pörssien sahaamiset liene vaan taas tahallaan aiheutettuja, kun välillä pitää myydä ja välillä ostaa, ihan vaan myymisen ja ostamisen vuoksi.


Lontoossa päämajaansa pitävä Bridgepoint, joka omistaa Suomessa Terveystalon, on laittanut Morgan Stanleyn tutkimaan josko se nyt kannattaisi myydä. Hintaa olisi kertynyt lisää noin 60 miljoonan verran. Bridgepoint osti Terveystalon vuonna 2009. Näin kertoo Reuters.

Siinä on siis pääoma kasvanut näin muutamana vuotena aika paljon. Putosimme kärryiltä siinä vaiheessa, kun joku päätti, että yritys kannattaa myydä ulkomaalaisille, kun yksityisellä terveydenhuollolla on suuri asiakas: suomalainen yhteiskunta.


Hyvänä uutisena voisi tänään pitää Wall Street Journalin uutista viimeisimmästä suomalaisesta hittipelistä, joka myy puolen miljoonan dollarin verran päivässä. Supercell on tuo tuottelias hakunimike, jos joku haluaa tietää lisää.  Pysytään nyt edes vähän aikaa kärryillä tämän tuotteen kanssa.



7.3.2013

Pikku-uutisia maailman näyttämöltä

Pohjois-Korea uhkailee Amerikkaa ydinhyökkäyksellä. Tähän YK:n turvallisuusneuvosto muutama minuutti sitten vastasi lisäsanktioilla. Emme aio pitkästyä eikä pitkästyttää sillä, mitä sanktiot ovat. Ihmettelemme vain, että mitä vielä oli jäljellä, mutta ei se mitään, olkoon.

Aikaisempi presidentti Bush vastasi Pohjois-Korean uhkailuihin sanomalla, että jos Pohjois-Korea ampuu mitään minnekkään, se hetken kuluttua lakkaa kokonaan olemasta. Nykypresidentin kommentteja ei nyt ole tiedossa, tulleneekokaan, kun nämä uhkailut ovat niin tavallisia. Pohjois-Korean nykyinen johtaja ei oikein taida olla realiteeteista selvillä.


Yllytyshulluus on laajalti vallalla, sen laajemmassa merkityksessä. Ranskassa on nuori äiti haastettu oikeuteen lähetettyään lapsensa kouluun, vai päivähoitoon, sellainen T-paita päällään, missä luki, että olen pommi, olen syntynyt syyskuun 11. T-paidan oli ostanut pojan setä, joka on myös oikeudessa vastaamassa jonkinasteisista terrorismin lietsomissyytteistä.

Pojan äiti sanoi vain pukeneensa paidan lapsen päälle ajattelematta asiaa sen enempää. Näin yllytyshulluus on päässyt siis syvälle ihmisissä, että noinkaan jyrkkää tekstiä ei kavahdeta sen vertaa.


Hyvänä uutisena tänään on julkistettu, että Walmart.com ottaa myytäväkseen naisten pienten yritysten tuotteita ympäri maailmaa. Tämä voi antaa isojakin mahdollisuuksia pienyrittäjille. Naisten varassa on monien kehitysmaiden perheiden toimeentulo ja elämänlaatu. Siinä on vaan sellainen ongelma, että mitä noiden maiden ahneet johtajat sitten tekevät, kas kun oikeusvaltiokäytäntö on vielä niin harvinaista maailmalla. Mutta kyllä kai sinne meidänkin naisten tuotteet kelpaavat, että siitä vaan tarjoamaan tuotantoa Walmartille.


6.3.2013

Krugmanko voitti?

Sananen Venezuelan Hugo Chavezista, jonka ilmoitettiin kuolleen eilen klo 16.25 Venezuelan aikaa. Tai ei nyt oikein itse miehestä, vaan miehen pyrkimyksistä. CNN haastatteli monia asiaan liittyviä henkilöitä. Niiden joukossa oli heitä, ketkä olivat kokeneet omakohtaisesti, minkälainen Chavezin Venezuela oli.

Siellähän oli kiinnitetty huomio köyhiin, mikä oli oikein tehty, maalla kun on runsaita öljytuloja, jota öljyä osti myös Yhdysvallat. Mutta sieltä puuttui kommunistimaiden tapaan tavaraa. Siellä saattoi olla niin, että latteen ei ollutkaan maitoa saatavilla kahvilassa. Tämä tavaran puuttuminen on kommunisteilla vielä ratkaisematta. Mitä on köyhille antaa, jos ei ole mitään? Pelkällä rahalla ei mitään tee.

No niin. Nyt on kaikki päivän aiheet käsitelty. Tämä ei ole huumoria, sillä tänään ei ole oikein mitään asiaa.

Jon Stewart tekee kesällä elokuvaa ja on koko kesän poissa Comedy Centralilta. Näinköhän politiikka kallistuu oikealle sen johdosta? Tämäkään ei ole huumoria, sillä Stewartin Daily Show on monien monien uutiskanava, missä politiikkaa käsitellään medioitten esityksen ja poliitikkojen tekemisten ja sanomisten pohjalta. Se on tehokas päivittäinen yhteenveto asioista, joista ihmiset muuten tietäisivät hyvin vähän. Se on pohja mielipiteille.

Katsoin vielä San Francisco Chroniclesta, mitä talousuutisia siellä oli. Jos oikein ymmärsin, niin Olli Rehn on taipumassa Krugmanin moitteiden alla ja antamassa lisäaikaa noille velkaantuneille valtioille tuoda budjettinsa tasapainoon. Tästä ei tule mieleen muuta kuin että Rehnilläkö on noin paljon valtaa? Ja tottelevatko ne, vai onko se kiristyskeino EVM-rahoituksen tarpeessa? Vai mistä lie valta tulee?


5.3.2013

YK:n maine kiikun kaakun. Taas.

Ei tästä nyt kenties paljon tärkeimmäksi uutisaiheeksi ole, mutta mielenkiintoinen se kyllä on. Nimittäin CBS:ltä löytyi juttu Yhdistyneiden Kansakuntien budjettineuvotteluista, jonne osallistujat tuovat korkeaoktaanisia juomia. Kanadalaiset tuovat viskiä, ranskalaiset viiniä ja kuka mitäkin. Jutun otsikkona on: Liian kännissä puhuakseen. Tämä tieto tulee amerikkalaiselta YK-lähettiläältä.

Amerikkalaiset maksavat suurimman osan organisaation budjetista, suurilla maksajilla on myös veto-oikeus. Köyhemmät maat ovat kuitenkin hakeneet toisenlaista järjestystä asioihin, eli enemmistön määräysvaltaa. Tämä ei tapahtune ihan pian, mutta saa nähdä ollaanko siellä selvin päin ollenkaan. Amerikkalaiset ovat ehdottaneet, että sampanjapullot poksautettaisiin auki vasta neuvottelujen päätyttyä. YK:n arvovaltaa yritetään suojella, mutta eri maiden diplomaattien käytöksestä on tippunut tietoja vuosien mittaan siten, että amerikkalainen yleisö ei jaksa luottaa järjestön järkevyyteen ja monet vastustavat YK-maksuja.

Tästä nousee mieleen kysymys, että ovatko diplomaatit juhlatuulella vai pyrkivätkö unohtamaan maailman ongelmat? Lehdistön tehtävänä on vahtia ja tuoda näitä asioita esille. Julkisuus on ainut keino, jolla voi  diplomateille saada kuria aikaan.


Eilen oli Reutersilla tietoa, että euromaat pelastavat Kyproksen kriisistä. Yksityiskohtia ei ollut tiedossa. Nykyisin nämä bailoutit ovat jo niin tavallisia uutisia, ettei niistä paljon pompata tuolista ylös ja lähdetä huutamaan minnekkään.


Kiina on kuulemma nyt asettunut puoltamaan Pohjois-Korealle ehdotettuja sanktioita. Kai sielläkin on todettu, että tuon maan ydin- ja ohjusohjelmat eivät ole oikein suotavia kannustettavia. Tämä tieto NYTin etusivulta.


Sitten autoinnokkaille esitteillä on Lamborhini Veneno. Hinta? 3,9 miljoonaa dollaria. Ruma kuin mikä, mutta kai siinä on riittävästi ytyä vaikka lentoon lähtisi.



4.3.2013

Huippuja, huiputtajia ja huiputettuja

Ei nuo maailman huipun mediat suinkaan ole niitä, jotka saisivat huomiomme tänään. Huippuja sen sijaan ovat Forbesin luettelemat miljardöörit. Ei nyt muistu mieleen näin ulkoapäin, että onko voittajan arvo yli 70 miljardia vai alle, mutta kuitenkin meksikolainen Telecomin mies, jonka nimeä ei nyt tarvitse sen tarkemmin muistella, on ykkösenä. Suosikkimme Warren Buffet on pudonnut neljänneksi espanjalaisen vaatetusketjun omistajan jälkeen ja toiseksi on tullut vanha tuttu Bill Gates.


HuffPost esittelee kuvin Ann Romneyn ja Oprah puvustojen kehitystä, kuten he asian ilmaisevat. Sieltä voi omin silmin katsoa, että liian pienet vaatteet eivät auta ylimääräisten kilojen hämäämiseksi. Liioin ei auta kalliit disainit. Ne vain pahentavat asiaa. Että naistemme ei tarvitse kadehtia rikkaiden vaatteita, siellä on melko järkyttäviä luomuksia ryppyisinä ja epäjärjestyksessä, epäkäytännöllisiä kun ovat. Nämä rikkaat naiset taitavat olla huiputettuja ja sokeita peilikuvan totuudelle.


Maanantaimietteitä ei tässä nyt paljon muita, kuten tavallista. Paavia yritetään medioissa pohtia väkisin, vaikkei ole mitään asiaa. No, onhan sillä aiheella miljardiluokan lukijoita, vaan tuskin tällä blogilla olisi. Nämä voisivat olla vaikka huiputettuja, jotka edelleen uskovat tuon suuren kirkon tekemisiin.


Amerikan ulkoministeri on antanut 250 miljoonan dollarin edestä tukea Egyptille. Der Spiegel yrittää miettiä eurokriisiä, vaikkei nyt ole tapahtunut mitään. Arvailevat vain, että joutuuko Euroopan keskuspankki taas puuttumaan asioihin. Nämä ovat uutisia tänään.


Että niin edelleen vaan. Muistakaa ne silitysneuronit (linkki edellisessä blogissa), niitä kannattaa kehittää lähimmäisilleen. Itselleenkin niitä voi varmaan hiuksiaan penkomalla saada aikaan. Tämä on tiedettä, ei mitään huiputusta.



2.3.2013

Elämän kevättä lumimyrräkässä

Mistä alkaisin? Tämä ei kylläkään ole Love Story, jonka laulun alkusanat nuo ovat, vaan kiihkeää pohdintaa päivän uutisten ja blogien parissa.


New York Timesista olen valinnut OP-ED kirjoituksen, jossa pari professorin tasoista italialaisnimistä miestä kertovat, miksi italialaiset äänestävät Berlusconia. Lyhyesti sanottuna tämä johtuu siitä, että Berlusconi on vahva mies, jonka toivotaan ratkaisevan ongelmat ilman demokratian hankalia kiemuroita. Vaikkapa sitten kulmat oikaisten. Monet liikemiehet hyötyvät Berlusconin lepsuiluista mitä lakien noudattamiseen tulee ja näin se menee, että Berlusconi taitaa olla italialaisen elämäntavan vertauskuva ja siksi suosittu. Tämä on tärkeä seikka, mikä Suomenkin päättäjien tulisi ottaa huomioon sopimuksiin mukaan lähtiessään. Kun on se italialainen siellä EKP:nkin johdossa...


Der Spiegelin Maailma Berliinistä osiossa mietitään EU:n pyrkimyksiä rajoittaa pankkiirien bonukset sataan prosenttiin heidän vuosiansioistaan, kahteensataan prosenttiin osakkeenomistajien suostumuksella. Pankkiirit vastustavat tätä, ihmekö tuo. Tähän on pakko heittää kommentti, että pysykööt sitten pystyssä omin neuvoin ja asiakkaat varokoot, minne rahansa laittavat. Ja, please, antakaa meille suomalaisille takaisin Postipankki.


Reutersista löytyy uutinen alkoholiriippuuvuuteen kehitetystä lääkkeestä, johon EU on antanut suostumuksensa. Tällä lääkkeellä on jotain tekemistä suomalaisen firman kanssa. Toivottavasti alkoholisteilla on rahaa ostaa sitä ja voimia myös käyttää. Se toimii siten, että lääke otetaan sellaisena päivänä, jolloin ihminen on vaarassa ruveta ryyppäämään. Se on vaan niin, että vaikeimmissa tapauksissa elämässä ei muuta ole, kuin odotus siitä, että kun taas pääsisi ryyppäämään. Että voimia niille, jotka yrittävät löytää muuta tekemistä. Tämä oli tietysti oma kommentti, eikä uutisessa puhuta tästä mitään. Lääke on nimeltään Selincro.


Lopuksi pitää vain mainita sellainen seikka, että allekirjoittaneen mielestä kaikkein mielenkiintoisimmat uutiset ja ohjelmat löytyvät CBS:ltä. Siis aiheet voivat olla täysin mitäänsanomattomia, mutta kun niitä jää katselemaan, niin aihe kuin aihe esitetään todella mielenkiintoisesti. CBS:n sunnuntaiaamun ohjelma ja 60 Minutes ja sitten tietysti tv-sarjat, kuten Medium, The Good Wife, Survivor, The Amazing Race ja muut, ovat television parasta. Pitääpä tutkia ja analysoida, mistä tämä kaikki johtuu.

Muistakaa silitellä toisianne, kun niitä hyviä neuroneita erittyy sillä tavalla. Jos muistatte.

1.3.2013

Kipukohtia

Italian uutiset naurattavat ja itkettävät talouden arvailijoita ja meitä lukutsankkejakin. The Economist on etusivullaan oikein kuvannut Italian klovnit, Grillon ja Berlusconin. Der Spiegel kirjoittaa, että Saksan sirkuspellet ovat loukkaantuneita tälläisestä vertauksesta. Tosiasiassa vitsit ovat vähissä.


Positiivisia uutisiakin Italiasta on esillä. Der Spiegel, edelleen, julkaisee kuvaa Milanosta, jossa betonilähiöt ovat saaneet, vai saamassa, uuden muodon. Pystymetsäksi nimitetään kerrostaloja, joiden parvekkeilla kasvavat puut ja tämä on italialaista innovaatiota parhaimmillaan.


Amerikkalaiset kirjoittavat liittovaltion säästöohjelmasta, jonka pitäisi tulla voimaan ensi yönä puolenyön aikaan. Se kulkee nimikkeellä sequester. Tämän sanan google-suomennos, eristää, takavarikoida, ei oikein vastaa asian luonnetta. Se on siis budjettileikkaus, jossa liittovaltion eri toimintoja leikataan automaattisesti. Suuri osa menee puolustusmenoista, mutta San Francisco Chroniclen mukaan Suomeen liittyvä eräs osa kyllä tulee toteutumaan. Se on General Electricin suomalaisen tytäryhtiön Datex-Ohmeda Oy:n saama toimitussopimus arvoltaan $19,8 miljoonaa.


Amerikkalaiset luonnonilmiöt ja mullistukset ovat omaa luokkaansa. Floridassa maapohja petti Tampan lähistöllä miehen makuuhuoneen alapuolella ja mies sänkyineen vajosi syntyneeseen syvään kuoppaan. Tässä on linkki oikein videoon. Pelastuslaitos kutsuttiin apuun ja mies saatiin ylös. Makuuhuoneen kohdalla on syvä vajoama.


Syyrian kapinallisten avustamistilannetta yritetään lukea rivien välistä Washington Postin pääkirjoituksessa. Tämä on varmaan vaikea tilanne, kun ei koskaan tiedä, milloin liittolaisista tulee vihollisia. Lehti lainaa maan presidentin sanoja: "Olemme päättäväisiä sen suhteen, että Syyrian oppositio ei joudu roikkumaan tuulessa ihmetellen missä tuki on, tai onko se tulossa."


Loppuviikkoa kaikille!