21.3.2013

Vastakkain asetteluista

Yhdysvaltain presidentti on käymässä Israelissa. Otsikoissa näkyy, että hän katsoo olevan mahdollista toteuttaa kahden valtion ratkaisu ongelmiin siellä päin. Historiallinen ongelma tälle ratkaisulle on ollut se, että palestiinalaiset järjestöt eivät tunnusta Israelin valtiota. Nyt on niin, että vahti ei tässä tiedä, tunnustavatko arabimaat yleensä Israelin valtion. Kuka antaa periksi ensimmäisenä, että asiat tulisivat jonkinlaiseen hoitoon?

Yhdysvalloissa on eräs naisjohtaja ollut esillä uuden kirjansa kanssa. Tuossa kirjassa hän väittää, että naiset itse antavat periksi, eivätkä käytä valtaa ja vaadi riittävästi palkkaa työstään. New York Timesissa on kirjoitus tästä asiasta, mistä Sheryl Sandberg puhuu, että onko naisissa sitä, mitä johtajuuteen vaaditaan?

Uutisvahti tässä kainosti ajattelee vaan, että kyllä naisissa vihaa on, mutta sotien juoksuhaudoissa ei oikein pissiminen onnistu helposti muuta kuin hame päällä. Että sellainen ajatus tähän kohtaan.

Mistä ajatuksesta päästään sopivasti vessa-asioihin. HuffPostissa on kuvia erikoisista vessoista. Allekirjoittaneen suosikki olisi numero neljä, jos olisi oikein iso hieno kylppäri, mihin sen laittaisi. No haaveillahan aina voi. Jos se toinen ei asetu vastaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti