2.7.2019

Sanomisia

”Ettei tule sanomista...” ...pitää tehdä oikein tai jotain jättää tekemättä.

Puheenjohtaja Jussi Halla-aho avasi sunnuntaina keskustelun sanomisen oikeudesta Perussuomalaisten puoluekokouksessa.

Eilen asiaa käsiteltiin YLEn eri ohjelmissa ja tänään asia on kirvoittanut pääkirjoituksen Iltasanomiin.

Se mikä puuttuu näistä on julkaisut niistä sanomisista, mistä on tullut rikossyytteitä ja tuomioita. Ei tätä asiaa voi teorian tasolla ratkaista.

Halla-aho sanoi aivan oikein, että ihmiset eivät tiedä, mitä saa sanoa.

Olisko näin, että laissa pitää luetella ne, mitä ei saa sanoa? Heh. Siitä tulisikin sellainen lista joidenkin tahojen mukaan, mille ei loppua tulisikaa.

Nyt on oikeuden päätöksen vallassa, että kuka saa sanoa ja mitä. Tämä on selkeästi värittynyt poliittisten vedätysten mukaan.

Mutta jaarittelun sijasta otetaan tähän nyt esimerkkitapaus.

Joku sanoi, että somalilaisesta ei tule suomalaista, vaikka hän suomen kansalainen olisikin. Tämä oli jonkun mielestä rasistinen huomautus.

Mutta onhan se selvää, ettei etnisyys siitä muutu, että muuttaa kansalaisuuden. Ei meistä suomalaisistakaan tule saksalaisia tai meksikolaisia...vai tuleeko?

Kansojen sulattamossa, Amerikassa, on hyvin selkeästi pidetty etnisyys esillä. Ihmisiltä kysytään vielä monen sukupolven päässä, että mistä on kotoisin.

Ei tässä ole mitään laitonta. Virallisissa paperiyhteyksissä siellä määritellään rodut selkosanaisesti. Jo tunnistamisessa tällainen selkeyttää.

Tähän tulee mieleen sitten kysymys, että kuka sitten on amerikkalainen? Nimittäin kyllä näitä on, jotka amerikkalaisiksi mielletään.

Kun siellä ovat kaikki alkujuuriltaan maahanmuuttaneita.

Totuushan on se, että jo usean sukupolven jälkeläiset ovat selkeästi amerikkalaisia ja suomalaisiakin. Ja sanotaan niitäkin amerikkalaisiksi, jotka ovat sen kansalaisuuden ottaneet.

Etnisyys on eri asia.

Suomalainen on Suomen kansalainen ihminen. Suomalainen on sana, joka tulee sekä syntymäpaikan, että kansalaisuuden perusteella. Somalilainen on sekä suomalainen, että somali, muttei somalialainen enää sen jälkeen, kun on suomalaiseksi ryhtynyt.

Etnisyys on eri asia. Olen suomalainen, isä oli hämäläinen ja äiti karjalainen. Jos pitäisi etnisyys löytää, niin siitä on varmaan tiede vielä ristiriitainen.

DNA sanoo, että olen 79% suomalainen, 18% keskieurooppalainen ja 2% ruotsalainen.

En minä noihin kaupallisiin dna-tutkimuksiin sataprosenttisesti luota. Kun nimittäin sukututkimuksen perusteella jo olisin itse voinut tuon kertoa.

Mutta oli miten oli. Tämänhän piti olla kirjoitus sanomisen oikeudesta ja rikollisuudesta. Totuus kuitenkin on se, että nyt nuo vihapuheväitteet ja rasismisyytteet liittyvät tähän maahanmuuttoon, että kyllä tämä nyt on tällä sanottu.

Vanhempani lähtivät evakkoon Karjalasta. Hyvä ettei minusta tehty neuvostoliittolaista, niinkuin Paasikivi olisi halunnut.

Vai venäläinenkö olisin nyt? Mitäs kaikkia etnisyyksiä venäläisissä ihmisissä onkaan taas?