28.9.2013

Bisnes as usual

Mitään järkyttävää ei tapahtunut eilisen CNN:n paljastuksen myötä. Siis sen, että televisiolaitteiden kautta voidaan tarkkailla ihmisiä kodeissaan. Ja melkein kaikkien muidenkin digitaalisten laitteiden kautta.

Tuli vaan mieleen, etteivät valmistajat ole suinkaan antaneet tällaista kameraa television omistajan käyttöön. Vaikka luin kuinka tarkkaan ohjeita, ei siellä missään ole neuvottu, että olisi kamera, jolla voisi ottaa kuvaa itsestään.

Niin, onhan niitä salaisuuksia vielä kertomatta varmaan paljonkin, kun maan vakoiluviranomainen ilmoitti itse, ettei Snowdenilla ollut pääsyä kaikkiin tietoihin. Onhan tämä julkinen tunnustus siitä, että vielä on paljon muutakin.

No koetetaan jaksaa odotella, kunnes maailma on kypsä kuulemaan kaiken. Kyllä se sieltä vielä tulee esiin.

-----

Miss Maailma on valittu Balissa. Miss Filippiinit on tuo onnellinen voittaja. Kaunis, hyvin kaunis on. Tutkimme oikein tarkkaan tilaisuudesta julkaistuja kuvia. Voipi neitokainen saada nyt hakkereita seurakseen. Tässä viittaan tuohon eiliseen CNN:n uutiseen.

-----

Kumpi soitti kummalle? Presidentit Obama ja Rouhani ovat puhuneet puhelimessa viidentoista minuutin ajan. Jossain näkyi, että Rouhania olisi heitetty kengällä näistä liennytystoimista johtuen kotimaassaan.

-----

Olemisen sietämätön keveys. Tieto lisää tuskaa. Denial, mitähän se on suomeksi? Kokeilin googlella, sieltä tulee esiin sana kieltäminen. Totuuden kieltäminen on yksi ihmisen selviytymismekanismin konsti. Kun ei jaksa kohdata vaikeaa tilannetta faktana.

Voin kuvitella, että Foxin naiset pitävät urkkimista kohteliaisuutena. Guardian kirjoittaa, että viranomaisen urkkija oli kytännyt kuuden naisen elämää ihan omiin tarkoituksiinsa. Muistaakseni joku televisionainen jo ilmoitti tämän olevan imartelevaa, että joku on kiinnostunut katselemaan ja lukemaan sähköposteja ja tekstiviestejä.

No, ei niitä jaksa sietää. Siitä saa traumoja entisten lisäksi.

Virkistävää viikonvaihdetta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti