10.9.2013

Älykäs keskustelu - niin vaikeaa

Nythän Spiegel kirjoitteleekin syistä, että miksi maailman asiat ovat hiukan hyytyneitä. Syy on Saksan vaalit. Siellä moititaan Merkeliä suoraan sekä Syyrian tilanteen kantaa ottamattomuudesta että EU-asioiden pistämisestä jäihin. En taida tässä nyt sen enempää alkaa toistamaan lehden tekstiä, katsokaa sieltä.

Saksa kouluttaa kaikille uimataidon. Ja muslimitytötkin joutuvat oikeuden määräyksellä osallistumaan uimakoulutukseen, tai päätös asiasta tulee keskiviikkona. Mutta varmaan joutuvat uimaan tytöt, huivit päässä.

-----

Sanotaan nyt tästä Syyria-asiasta, että onhan se järki tullut asioihin mukaan, kun aletaan miettiä näiden kaasumyrkkyjen tarkkailua ja takavarikointia pommitusten sijaan. Olisin kyllä sen verran utelias, että haluaisin tietää, että mitä siellä oli tarkoitus pommittaa, kun presidenttiä ei haluta vallasta kuitenkaan syöstä. Tässä Venäjä kyllä veti nyt pidemmän korren debatissa.

-----

Suomen terveydenhoitojärjestelmä on vaarallisissa käsissä, kun kansainväliset firmat laskuttavat Suomen valtiota palveluistaan. Tästä olen kirjoittanut aikaisemmin. Nyt on vain uutisissa tieto (Reuters), että Terveystalon on myynnissä brittiläiseltä ruotsalaiselle firmalle. Miksi Suomen veronmaksajat maksavat osingoista ja johtajien bonuksista? Ja kerrotaan, että ne menevät vielä veroparatiiseihin. Tämä on erittäin huonoa asioiden hoitoa.

-----

Maailman onnellisimmat maat on taas lueteltu. Johdossa ovat Tanska, Norja, Sveitsi, Hollanti ja Ruotsi. Tämä tieto tulee Columbia Universityn Earth Institutesta. Tässä on linkki kiinnostuneille tuohon raporttiin. Tarkistin sieltä, että Suomi on sijalla seitsemän Kanadan jälkeen. Yhdysvallat on sijalla 17, Saksa 26, Britannia 22. Google listaa tämän uutisen osastoon Terveys.

-----

Guardianista saa lukea siitä, että suuret internet-tekijät ovat nyt haastaneet oikeuteen liittovaltion vakoilujärjestön. Yahoo on liittynyt muiden seuraan. Nuo firmat eivät olleet yhtään huolissaan asiakkaistaan sopimuksiin ryhtyessään, mutta nyt yrittävät pestä kasvojaan näillä oikeudenkäynneillä. Sanotaan, että nuo teknologiafirmat ovat saaneet suuria korvauksia yhteistyöstään viranomaisten kanssa.

-----

Jack Nicholson vetäytyy näyttelemisestä muistin menetyksen vuoksi, kertoo Guardian. Ei kuulemma enää ota vastaan käsikirjoituksia, kun ei tahdo muistaa vuorosanoja. Tälle tiedolle ei ole näyttelijän omaa vahvistusta. Nicholson on 76-vuotias.

-----

Loppukevennyksenä intialaisen Tatan omistama Jaguar on julkistanut Frankfurtin automessuilla yllättävän mallin. Tässä linkki.


No niin, ollaan nyt siis niin onnellisia kuin seitsemäs sija edellyttää!  :D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti