21.9.2013

Amanda Knox

Tyhjä sivu. Muttei mitään paniikkia. Sananvapaus on mukavaa, saa sanoa, mitä mieleen juolahtaa.

Ampumistapaukset näköjään ovat maailmalla yleistymään päin. Nyt ammuttiin Nairobissa. Tässä edellisen ampumisen yhteydessä jo puhuttiin, että ne eivät kohta enää yllä otsikoihin, kun ihmiset tottuvat niihin. Ja niihin ei pitäisi tottua. Mutta suoraan sanoen, olemme täällä uutisvahdissa jo tottuneet kaikkiin sota- ja sisällissota ynnä selkkaus -uutisiin. Siis turtuneet.

Paljon mikään ei hätkähdytä.

Mielenkiinto heräsi tuossa vain amerikkalaisen opiskelijatytön ratkaisuun olla vapaaehtoisesti palaamatta Italiaan uuteen oikeudenkäyntiin. Amanda Knox on nimeltään tämä tyttö, joka oli Italiassa opiskelemassa ja jonka asuinkaveri, englantilainen tyttö, murhattiin.

Knoxhan ensin tuomittiin Italiassa murhasta syylliseksi poikaystävänsä kanssa, mutta sitten valituskierros sai aikaan sen, että hänet vapautettiin vuosia kestäneen tutkintovankeuden jälkeen. Ja Italiassa oli päätetty, että asia tulee uuteen oikeuskäsittelyyn.

Amanda palasi kotimaahansa ja julkisuudessa on aika ajoin pohdittu, että palaako hän Italiaan vapaaehtoisesti. Seurasin jonkunverran tuota edellistä oikeudenkäyntiä ja suoraan sanoen, se oli kyllä yhtä sotkua, jossa ei faktoja paljon otettu huomioon.

Nyt on mielenkiintoista katsoa, että vaatiiko Italia Amandan palauttamista valtioiden välisen sopimuksen mukaisesti ja miten Yhdysvallat tähän tulee suhtautumaan.

Tehdään täällä veikkaus ja sanotaan, että amerikkalaiset eivät palauta tuota nuorta naista Italian oikeuden sotkuihin. Siitä tulee pitämään huolen julkinen mielipide.

Mukavaa viikonvaihdetta vaan kaikille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti