MENU

23.9.2013

Amerikkalaisia unelmia

Emmy-palkinnot on jaettu sunnuntai-iltana paikallista aikaa. Siellä ei ollut allekirjoittaneelle tuttuja voittajia muita kuin Steven Colbert. Tuo komediashow on todella hauskaa ilkkumista kaikenlaisesta tekemisestä Amerikassa ja maailmanlaajuisestikin joidenkin päämiesten kohdalla. Colbert voitti Jon Stewartin samalta Comedy Central -kanavalta. Muutamien unelmat toteutuivat eilen illalla.


The Economist kirjoittaa unelmista otsikolla The American Dream RIP? RIP tarkoittaa rest in peace siis. No, siinä on jonkun ekonomistin arvioita siitä, että keskiluokka on pian painunut sinne köyhyyden puolelle työttömyyksineen ja elää videopelien maailmassa aikaansa kuluttaen. Samanaikaisesti 10-15 prosenttia teknologisesti sävejä ansaitsee runsaskätisesti, mihin ei siis loput väestöstä yllä.

Laitetaan tähän reilu lainaus tekstistä: "Average is Over The left is sure that inequality is a recipe for riots. Mr Cowen doubts it. The have-nots will be too engrossed in video games to light real petrol bombs. An ageing population will be rather conservative, he thinks. There will be lots of Tea-Party sorts among the economically left-behind. Aid for the poor will be slashed but benefits for the old preserved. He does not fear protectionism, as most jobs that can be sent overseas have already gone. He notes that the late 1960s, when society was in turmoil, was a golden age of income equality, while some highly unequal moments in history, including in medieval times, were rather stable."

Globalisaation hedelmiä. Samanaikaisesti Spiegelissä kirjoitetaan Intian lapsiorjuudesta. Me syytämme täällä 90-lukulaisia maailman johtajia, korporaatioita ja niiden lobbareita. Korporaatiojohtajien ahneus ja johtamistyyli numeroiden kasvattamisessa väärällä menetelmällä on tämän kaiken saanut aikaan.


Kuka tietää, kenties videopelien seurassa toteutuu joidenkin unelmat? Niistähän on puhuttu paljon viime aikoina, kun ne ovat niin väkivaltaisia ja jotkut noista joukkoampujista ovat olleet pelien maailman vallassa.

Asiantuntijat ovat kylläkin kovasti puolustaneet pelejä. Sanovat, ettei niistä voi vetää syytä väkivaltaan. Pelien lisäksi ovat työttömät hakkerit, jotka eivät jätä ihmisiä rauhaan. Ja missä on ekonomistin arvio kyberselkkauksista?

Mutta toivottavasti maailman pelaajat todella pitävät agressionsa pelien parissa kurissa. Että näin toivotaan.


Mielenkiintoista viikon alkua ja onnea Merkelille, mitä siitä nyt sitten seuraakaan!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti