MENU

22.4.2016

Kaksi kiintoisinta aihetta

Ne ovat US-Saudi suhteet ja Trumpin kampanja.

Tänään on kyllä hirveän paljon kiintoisaa lukemista, enkä ole kaikkea vielä kerennyt käydä läpi. Ehkä postaan tänään vielä uuden blogin kunhan kerkiän.

Niin siis, jo laitoinkin tuonne #uutisvahti in linkin New York Timesin pääkirjoitukseen koskien syyskuun 11. raportin sensuroituja sivuja.

Siellä NYT vaatii, kuten jo muutkin televisiossa esiintyvät kommentaattorit ovat tehneet, että sensurointi poistetaan ja ihmisille annetaan mahdollisuus arvioida, mikä saudien osuus tuossa iskussa oli.

Myös saudit ovat tätä halunneet.

----------

Reutersilla on parikin juttua koskien Trumpin kampanjaa. Siellä on analyyseja kannattajien kannoista. Eli siitä, että oikeastaan kannattajat perustavat tukensa Trumpin suorapuheisuuteen ja vähän härskiin puhetyyliin.

Sitten on juttu siitä, että Trumpin neuvonantajat sanovat, että puhetyyli tulee muuttumaan enemmän presidentilliseksi.

----------

Kolmaskin aiheemme tänään on kiintoisa. Se on Economistin kirjoitus Obaman vierailusta Saudi-Arabiaan. Otsikko kuuluu, että "He eivät jaksa odottaa, että hän lähtisi".

Jutussa puhutaan nykytilanteesta verrattuna Obaman aikaisempaan Saudi vierailuun.

Ja vielä neljäskin kiintoisa aihe on Obaman käynti briteissä. Siellä hän sanoi, että britit voisivat niin halutessaan johtaa Eurooppaa.

Tästä viimeisestä Uutisvahti on vähän samaa mieltä. Manner Eurooppa on jo näyttänyt epäonnistuneensa melkein kaikessa ja Cameronin uudistusajatukset ovat kyllä hyviä.

Ei kai niitä käyriä kurkkuja enää tarvitse jättää myymättä, mutta muuten on kyllä joka nippeliin ja nappeliin puututtu turhan takia kalliilla rahalla tuhlaten.

Ja sitten ne pakolaiset, joista en tänään sano muuta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti