MENU

27.8.2013

Shark Tank

Syyriasta tähän vaatimaton mielipide. Ja se kuuluu lyhyesti sanoen näin: suo siellä ja vetelä täällä. Ei näiden maiden sisällisiin asioihin ole tarvis mennä puuttumaan. Voi auttaa pakolaiset leireissä, että saavat suojaa ja ravintoa ja ettei siellä synny näitä taistelijoita, voi ohjata ja kouluttaa ymmärtämään oikeaa käytöstä ja syitä, miksi omassa maassa on niin vaikeaa.

Suomen presidentti oli varovainen kommentissaan ja olenkin ollut häneen varsin tyytyväinen, vaikka vähän jäi kaunaa Lipposen hallitusten aikojen toimista aikaisemmin. Ne on nyt anteeksiannetut, kun on ollut niin viisas. Siellä oli jokin euroskeptinen kommenttikin häneltä tänään. Hyvä niin.

Ai niin, mitähän minun taas pitikään? Turhahan noista suurista uutisaiheista on ääntä pitää, näin on tosi kyllä, mutta jotenkin niihin tulee kantaa otettua. Toivottavasti amerikkalaiset eivät lähde sinne sotimaan. Ei siitä mitään hyvää seuraa.

Jatketaan tässä nyt mielipiteiden linjalla, kun on kerran aloitettu. Siis talouslamasta ja muusta nihkeydestä voisi sanoa sen verran, että jotkut tahot ylläpitävät tätä laman käsitettä. Se hidastaa ihmisten rahankäyttöä ja investointeja.

Amerikassa on sellainen tv-ohjelma kuin Shark Tank. Se tulee ABC:ltä. Siinä on viisi rikasta sijoittajaa kuulemassa aloittelevia, ja jo jonkun aikaa toimineitakin, pienyrittäjiä. Nämä esittelevät keksimiään tuotteita ja sitä, mitä ovat tehneet ja kokeneet niitä myydessään. He tarvitsevat pääomaa laajentaakseen toimintaansa ja tarvittavat summat vaihtelevat paristakymmenestä tuhannesta useisiin satoihin tuhansiin.

Nämä sijoittajahait usein ottavat ja tekevät sijoituksia ohjelman aikana. Kyse ei ole lainoista, vaan he saavat osuuden rahantarvitsijoiden yrityksistä ja voitoista. Usein he myös osallistuvat yrityksen toimintaan auttaen omien yhteyksiensä kautta tuotekehityksessä ja markkinoinnissa ja ylipäänsä firman järjestelyissä.

Ohjelmassa on myös esitelty, miten näille yrityksille on jatkossa käynyt ja niiden menestyksestä. Jo pelkkä julkisuus televisiossa on tuonut niille paljon toimintaa. Tästä ohjelmasta pääsee käsitykseen, että ei kaikki ole pelkkää lamaa ja se herättää sykettä keksintöjen ja yrittäjyyden suuntaan.

En tiedä muuta kuin että jotenkin rahamassat olisi saatava liikkeelle. Vauraus on maailmanlaajuisesti kertynyt liian pienen ihmisryhmän hyväksi. Tästä ei synny mitään kasvua, kun mitä nämä muutamat ihmiset kulutukseensa tarvitsevat, ei paljon mitään.

Rahaa pitää olla massoilla, että kasvu alkaa taas. Rikkaatkin voivat taas rikastua, kun kauppa alkaa käydä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti