MENU

10.8.2013

Mehukas jatko eiliseen skuuppiin

Oprah on todella saanut paljon huomiota maailman medioissa huonosta kohtelusta sveitsiläisessä butiikissa ollessaan Zurichissä Tina Turnerin häissä. Sveitsin matkailuviranomainen on pyytänyt anteeksi tuolta miljardööriltä, jonka arvo rahassa on noin 3 miljardia dollaria.

Joka tapauksessa tilanne oli järkyttänyt Opraa (tuo viimeinen h on hiljainen) siinä määrin, että hän ehti mielessään jo miettiä, että tekee sen, mitä elokuvassa Pretty Woman tehtiin, eli ostaa koko kaupan tavarat siltä seisomalta. Tätä hän ei kuitenkaan tehnyt sen vuoksi, että tuo myyjä olisi saanut siitä mahtavat provisiot.

Tästä kirjoittaa The Guardian.

Muunkinlaista syrjintää kuulemma saa kokea, jos on kooltaan suurempi kuin 38 ja jos ei ole hyvin pukeutuneen miehen seurassa. Tietysti vielä, jos tunnistetaan ihminen ja tiedetään hänen statuksensa, voi saada parempaa kohtelua. Meitä köyhiä ja tuntemattomia on aina syrjitty ja ikä ei ole asiaan tuonut parannusta suinkaan.

Kaikenkaikkiaan Oprah on melko perusteellisesti järkyttynyt ilmeisesti. Enemmän kuin mitä allekirjoittanut olisi kuvitellut. Jotenkin on sellainen käsitys ollut, että vaikutusvalta ja rikkaudet kyllä lieventävät loukkauksia. Kyseessähän oli kuitenkin vain käsilaukku, jonka hintaista laukkua ei tarvitse ostaa eikä ole tarvis mennä Sveitsiin ostoksille muutenkaan, kun kotimaassa talous sakkaa ja omakin väki tarvitsisi nuo kaupat.

Sellaista se on, elämä julkisuudessa.

Mistä päästään aasinsiltaa pitkin yksityisyyden julkisuuteen juoheasti. Nythän on Amerikan presidentti sanonut, ettei kukaan kuuntele teidän puhelujanne. Mistä tälläinen luottamus tulee? Onhan jo selvinnyt, että mediatkin ovat sitä tehneet ja jos mediat tekevät, niin varmasti ostavat mehukkaita juttuja, kun juorumedia on suuri bisnes.

Eihän siellä kuuntelijoilla ole mitään kontrollia, eikä siitä ainakaan presidentti tiedä, mitä puheluita kuunnellaan ja minne ne tiedot menevät.

Eli kaikki on julkista. Saddam Husseinin Irakissa olivat kirjeetkin julkisia. Kirjekuoria ei saanut sulkea, vaan sisältö oli oltava sensuurin luettavissa. Ja kirjoituskoneet olivat luvanvaraisia omistaa ja käyttää.

Ei nyt muuta. Ei tässä mitään sen kummempaa kuin että mukavaa viikonvaihdetta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti