17.8.2013

Kilpailukyvyn kannot kaskessa

Luin nyt ihan väen väkisin nobelisti Krugmanin kolumnin NYTistä, kun en niitä jaaritteluja ole viitsinyt pitää silmällä. Krumankin kirjoittaa kolumin sen vuoksi, että saa siitä rahaa, ei siksi, että olisi mitään uutta asiaa. - Hän käsittelee dilemmaa, mikä on demokraattisen päätöksenteon ongelma poliitikkojen toimiessa jotenkin väärin.

Talousalan nobelisti voi tietysti tuoda kaikenlaista esille maailmalle levitettyinä mielipiteinään. Hänen mielipiteensä vahvistavat valtioiden valtaa ja suuren rahan valtaa niiden yläpuolella. Valtioiden pitäisi nyt kuulemma elvyttää lainaamalla yksityisiltä raharikkailta.

Mutta miten valtiot voivat elvyttää, kun niille ei kerry verotuloja, kun ei ole kuluttajilla rahaa tarpeeksi laittaa liikenteeseen? Miten veronmaksajat voivat kustantaa näitä elvytystoimia, joilla siis jaetaan rahaa, mitä ei ole tienattu?

Onhan valtiolla oma asemansa, mutta tärkein on kuitenkin se ihminen siellä juuressa, jonka tarpeet ovat kaiken talouden tärkein tekijä. Kilpailukyky, sanoo joku. Koko kilpailukyky onkin siitä jumissa, että valtioiden taloudet ovat liian suuria ja niiden vastuut ovat yli kantokyvyn.

Kyllä asumiskustannukset ja energian hinta ovat aina vaan ne tekijät, jotka syövät kilpailukykyä. Ja sitten kohoavat terveydenhoitokustannukset sen myötä, että yksityiset terveysalan firmat laskuttavat yhteiskunnalta bonuspalkkioita ja osinkoja. Ja kaiken lisäksi ne ovat vielä ulkomaalaisia. Näin vuotaa veronmaksajien rahat pois maasta Suomen kohdalla. Yhdysvalloissa ne vuotavat kyllä oman maan yrityksille, mutta kylläkin sitten veroparatiiseihin.

Ja väärinkäytökset ovat uskomattomia. Ihmisille maksetaan, että tulevat käymään klinikassa, mistä sitten laskutetaan yhteiskuntaa, vaikkei ole mitään vaivojakaan. Ja jotkut eivät edes tule käymäänkään, vaan lasku laitetaan muuten vaan. Ihmisille kyllä lähetetään kotiin raportti yhteiskunnan maksamista terveydenalan maksetuista kuluista, mutta harva niistä lukua pitää ja ottaa yhteyttä viranomaisiin.

Kyllä näitä talouden kirjoituksia saa tehdä tavallisellakin järjellä, ei siihen nobelpalkintoja tarvita. Minusta talouden suurin huoli on julkisen sanan puremattomuus nykyisinä vaikeina aikoina, jolloin asioita ei uskalleta kertoa suoraan. Kun nimittäin joutuu itsekin menemään lääkäriin  ja ties mitä tapahtuu, jos on julkistanut rikollista toimintaa. Kun on toisten armoilla tilanteessa, jossa joutuu luottamaan avunantajaan.

Miten tästä nousisi nyt ylös katsomaan positiivisesti asioita? Moraali on rappeutunut, ahneus on vallassa. Lääkärit laskuttavat mieluummin kuin tutkivat potilaita. Mediaväki pelkää vainoa ja salaisia kuulusteluja, joista ei uskalla puhua.

Ei tähän nyt synny mitään loppulausetta. Sivu tuli täyteen. Viikonvaihdetta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti