22.2.2016

Pidä ryhtis!

Otsikon neuvo tuli allekirjoittaneelle elämän vaiheessa, jossa oli yllytystä mennä alatyyliin nettikirjoittelussa.

Tuo kehoitus tuli mieleen nyt, kun luin Washington Postin etusivua. Siellä on mielipide otsikoita, jotka värisevät Donald Trumpin menestyksen pelosta.

Trump voitti esivaalit South Carolinassa lauantaina ja nyt otsikot ihmettelevät, että miten hänet voisi pysähdyttää.

Mikä tahansa mediajulkisuus vain lisää Trumpin suosiota. Hän sai ottaa yhteen jopa Paavin kanssa ilman, että olisi menettänyt suosiotaan.

Tähän on kyllä mainittava, että Uutisvahti katsoi kyllä Paavin olleen väärässä. Jos nyt vääriä mielipiteitä on olemassakaan. Mutta kun ne liittyvät puolustukseen, niin väärin on se, että riskeeraan oman maansa turvallisuuden.

Mutta kuitenkin siis.

Tässä vaiheessa tekisi mieli sanoa Trumpille, että pidä ryhtis. Onhan siellä paljon oikeaa ajattelua ja kangistuneet poliittiset järjestelmät kaipaavat tuuletusta ilman muuta.

Jeb Bush luopui kampanjasta. Hänellä oli 150 miljoonaa, joilla piti päästä ehdokkaaksi, mutta vanha järjestelmä ei enää toiminut.

Jotenkin olisi ollut fiilis, että jos Jeb Bushista olisi tullut pressa, niin fiilis olisi ollut kuin olisi pistänyt jalkaansa vanhat ihanat tohvelit.

Vaan maailma ei ole siinä tilassa, että Bushin perheen tekemiset olisivat suosiossa. Ja Jeb ei poikennut siitä, että piti Irakin miehittämistä oikeana. Toi vielä veljensä kampanjoimaan, mikä lässähti lopullisesti.

South Carolina on luopunut Bushin perheen tukemisesta, jota se historiallisesti on tehnyt.

Jos Trump pitäisi vähän enemmän järkeä ja tyyliä yllä, demokraateilla ei olisi mitään mahdollisuuksia Valkoiseen Taloon.

Mutta voidaanhan me pitää ryhtiä yllä, katsoa oman maan etua ja pysyä voimakkaina. Vain näin voimme olla uskottavia vaikuttamaan maailmassa, jossa elämme.

Se ryhti, mikä Trumpin Amerikasta on odotettavissa, on armeijan osoittama. Joukko-osastot ovat kovasti Trumpin kannalla seuraavaksi pääkomentajaksi.

Tämä fiilis tulee lukemalla somea.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti