MENU

10.2.2016

Ärsytyksiä ja seuraava maailman johtaja

Olen kirjautunut New York Timesiin rekisteröityneeksi lukijaksi. Saan samat 10 ilmaista artikkelia kuukaudessa kuin muutkin, mutta lehti ehdottaa allekirjoittaneelle päivittäin, että mitä lukea.

Ja siellähän se oli taas: ärsyyntyminen pomppasi ainakin yhdeksikköön, kun oli noita pakolaispää- ja contributing kirjoituksia, joihin ei voi kommentoida perään.

Täytyy tässä päästellä höyryjä pois. Siellä kirjoitetaan, että Euroopassa on 10 000 pakolaislasta kadoksissa.

Ensinnäkin: Jos eivät ole ottaneet vanhempiinsa yhteyttä, niin eivät nämä lapset ole kadoksissa, vaan saaneet suojan vastaanottokeskuksessa.

Eli: Kuka on laskenut tämän kadonneiden lasten määrän ja millä kriteereillä ynnä mittareilla?

Toiseksi: Miksi vaatia Eurooppaa pitämään huolta lapsista, jotka vanhemmat ovat silmänsä ummistaen lähettäneet tuntemattomaan kohtaloon.

Miksei lähi-idän vanhemmille voi mennä puhumaan asioita? Miksei noiden maiden johtajille voi mennä puhumaan ja haastattelemaan ja penäämään vastuuta kansoistaan?

Onhan se hirveä tragedia, jos noin paljon lapsia on joutunut jonnekkin tuntemattomaan, mutta se, että maailmankuulu lehti penää Euroopan hallituksilta vastuuta näistä pakoon lähteneistä ihmisistä on yksinkertaisesti väärin.

Kun ensinnäkään ei ole mitään dataa, mistä pääsisi selville, että nuo lapset ovat kadoksissa. Että ne ovat Euroopassa, eikä mitään muutakaan.

Ja kyseessä on pääkirjoitus, jota Euroopan poliitikot ahnehtien lukevat ja luulevat, että siellä tiedetään jotain.

Eivät tiedä.

Pakolaisärsytys on kyllä mittarilla huipussaan ja mittari menossa rikki. Nythän Trump on voittanut esivaalit New Hapshiressa ja voi hyvinkin olla seuraava maailman johtaja.

Tässä on nyt Schengen rajat otettava käyttöön ja nopeasti. Jo ensi vuonna voi tulla sellaisia pakolaistulvia, ettei enää ole mitään kontrollia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti