31.1.2014

Talvisodan maine tärveltyi Leningradin piirityksellä

Chinadaily julkaisee kuvaa Putinin laskiessa seppeleen Leningradin piirityksen päättymisen 70-vuotismuistopäivänä. Putin on siinä polvistunut järjestelemään seppeleen nauhoja. Asiahan on jo muutaman päivän vanha, mutta jostain syystä tuo lehti julkaisee kuvaa nyt.

Wikipediasta löytyy tietoja tästä piirityksestä. Sitä suorittivat Saksan armeija ja Suomen puolustusvoimat syyskuusta 1941 tammikuuhun 1944. Tuona aikana piiritetyillä ei ollut ruokaa, puhdasta vettä eikä monia muita tarpeellisia asioita. Sen seurauksena on arveltu kuolleita olleen 640 000 - 800 000 henkeä.

Joskus aikoinaan käytyäni tuolla muistohautausmaalla ilmeni, että ihmiset veivät omaistensa haudoille leipää. Tuntui hyvin ilkeältä ajatella, etteivät omaiset voineen auttaa piiritettyjä mitenkään. Suomalaisten olisi pitänyt auttaa piiritykseen jääneitä, eihän ollut oikein heitä nälkään tappaa.

Jatkosota oli virhe, jonka olisi kenties voinut vältää. Englantihan julisti Suomelle sodan noista toimista johtuen.

No, joka tapauksessa ystäviä ei ollut sen jälkeen idässä eikä lännessä, vaikka olihan se nimeltään ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimus, mikä Neuvostoliiton kanssa solmittiin.

Siinähän jäätiin neuvostoliittolaisten armoille. Tämä umpikuja esti Suomea kehittymästä vauraaksi länsimaiseksi valtioksi aina vuoteen 1990 asti. Kaupankäynti itään oli säännösteltyä ja valtion johtamaa. Vallalla oli erittäin voimakas vasemmistolainen, markkinatalouden vastainen ilmapiiri, mikä kangisti Suomen kansaa.

No, Pariisin rauhansopimus takasi kuitenkin Suomelle itsenäisyyden. Vaan hilkulla se oli, kun Neuvostoliitto oli voittajien puolella ehtoja sanelemassa. Alkoi kova urakka maksaa sotakorvauksia pienestä maasta isoon. Niitä piti tuottaa ja kuljettaa vaunulastillinen toisensa jälkeen vuodesta toiseen.

Että kalliiksi tuli se Saksan tukeminen, vaikka olisihan tuosta kommunismista ollut hyvä päästä eroon jo silloin, kun se oli kurjistanut ihmisiä.

Länsimaille tuli nolo tilanne, kun sota loppui ja Neuvostoliitto merkkasi itäisen Euroopan omaksi etupiirikseen. Suomen tilanteesta ovat kuitenkin sitä mieltä, että se oli Suomen oma vika, että toisessa maailmasodassa kävi meille niinkuin kävi. Tämä käsitys on tullut keskustelujen kautta lähinnä englantilaisilta.

Oma käsitykseni on, että virheitä tekivät kaikki sodan osapuolet.

Mutta ei pidä piirittämään vuosikausiksi ihmisiä ja jättää ilman elintarvikkeita. Tämä ainakin on tosi.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti