26.12.2013

Mao ja Jeesus

Vaikka Joulu jatkuukin meillä, on se jo ohitettu muualla. Kiinassa on joulua vietetty Maon syntymäpäivän merkeissä. 120 vuotta on kulunut tuosta.

Kommunismi ja joulu eivät oikein ole samanmielisten aatteita. Vaikka selvää on, että kommunismi ja sosialismi on selvästi ottanut oppia Jeesuksen opetuksista. Siihen on vain tullut jokin kummallinen antipatia itse Suurta Opettajaa kohtaan.

Jeesushan käski pitää huolen köyhistä ja sairaista. Mihin tämä mielle on hävinnyt ihmisiltä? Jos puhuu Jeesuksesta, saa kummallisen polttomerkin, jota nimitetään uskovaiseksi. Uskovainen on jotain, mitä kommunisti ja sosialisti ei ollenkaan siedä ja vastustaa.

Meillä on menty todella pitkälle näissä asioissa. No, onhan niin, että Jeesuksen ja Apostolien kuolemien jälkeiset kirkonmiehet pilasivat uskonnon ja harjoittivat ilkivaltaa ja olivat kaikkea muuta kuin Jeesuksen opetuslapsia, mitä rakkauteen, hyväntekemiseen ja vähäosaisista huolehtimiseen tuli,

Meillähän syntyi tämä sosialidemokratia pappien vastustuksena. Tähän olivat ja ovat papit syyllisiä, ei Jeesus. Sieltä voi Kirjasta lukea, mitä Jeesus opettaa. Mitä siihen syntisiä pappeja sotkemaan?

No, joka tapauksessa, onneksi ei tarvitse juhlia Maoa Jouluna. Se kärsimys, mitä Kiinan kansa on kommunismista ja kulttuurivallankumouksesta sun muusta joutunut kokemaan, on todella hirveää.

Se ero, mikä on kommunismilla ja Jeesuksen opetuksilla, on ihmisen vapaus valita oikean ja väärän, hyvän ja pahan väliltä. Ihmisen on omasta tahdostaan oltava hyvän puolella. Ja kansakunnan on huolehdittava heikoista, vanhuksista ja sorretuista.

Olkoon tämä vaikka joulusaarna Suomen papeillekin. Nykyinen paavihan on varsin edistyksellinen, kun puhuu suoria sanoja ja tekee suoria tekoja köyhien ja sairaiden hyväksi.

Joka tapauksessa, Jeesus Nasaretilainen on Suuri Opettaja, jonka puheet ja teot ovat säilyneet tuhansien vuosien ajan ja ovat meidän jokaisen tutkittavissa omatunto valppaana.

Jos niitä jokainen seuraisi, olisi taivas jo maan päällä.

Lisäys tähän 27.12.

Semmoista vaan, että ei kristinusko sulje pois asiallisia valtionlaajuisia toimia. Valtiolla on oma asemansa infrastruktuurin suhteen ja yleisenä hyvinvointijärjestelmän ylläpitäjänä. En ole tarkoittanut, että sosialidemokraatit olisivat olleet väärässä edistäessään näitä asioita ja luodessaan järjestelmiä ja lakeja. Tarkoitan vain, että voi yhtä hyvin tunnustaa, että Jeesukselta on opit tulleet. Ja että käskyjä kannattaa noudattaa. Jumala on vielä se, joka hallitsee ilmoja. Ja on Suomen kansankin pelastanut Neuvostoliitolta täpärästi. Kannattaa tehdä hyvää ja olla armollinen lähimmäisilleen, niin voi saada elää rauhassa jatkossakin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti