14.12.2013

Anarkistitko Amorellalla?

Nyt, kun tunnetut ja tuntemattomat on varustettu kovilla aseilla, kuten nämä hakkeroinnit, niin mitä kaikesta seuraa? Aikaisemmin kirjoitin tuosta, että voiko esimerkiksi auton ja lentokoneen tietojärjestelmiin hakkeroitua ja aiheuttaa siten onnettomuuksia ja assasinaatioita?

Tulin lisäämään tähän vain sellaisen ajatuksen, että ei liene mahdottoman vaikeaa laittaa sähköt ja tietokoneet pimeäksi vaikka matkustajalaivalta. Koska näistä asioista aletaan meilläkin puhumaan? Vaikka voihan ne olla ihan muuten vaan joutilaita hakkereita, jotka tekevät näitä ilkeyksissään ja kokeilumielessä.

Eräs anarkisti oli Unabomber 90-luvulla, joka vastusti teknologian kehitystä, mutta itse kyllä teki kirjepommeja, joita lähetteli yliopistojen ihmisille. Hän oli itse matematiikan professori ja näki tietokoneet itselleen kilpailijoina ja opiskelijoita tyhmentävinä. Jotain ajatusta siinä oli, mutta nuo pommit olivat kyllä iso virhe.

Elokuva, jota katsoin tässä taannoin, nimeltään - yritin etsiä sen nimeä tuolta vanhoista kirjoituksista, muttei haulla tullut esiin, mutta siis kuitenkin siinä elokuvassa on menty ajassa eteenpäin jonnekin 2020-luvulle. Yhteiskunnat ovat hajonneet eri anarkistiryhmien taistellessa keskenään ja valtion rippeitä vastaan. Kukaan ei ole turvassa ja ihmiset ovat yrittäneet linnoittautua aseineen piilopaikkoihin voimattomina.

Jotain olisi tehtävä nyt, kun on sellaisia voimia, mitä ei pysty laeilla hallitsemaan, kun ne kulkevat lainsäätäjien tietojen ja taitojen edellä valovuosien päässä, kuten Ehud Barak tässä vastikään sanoi.

-----

Sitten mediahuomioihin. Eilen oli pääuutisaiheina amerikkalaisissa medioissa - ja vielä näkyy tänäänkin - sellainen terveysalan uutinen, että tiedemiehet ovat laskeneet, että James Bond on juonut ihan liikaa ja hänen elinkaarensa olisi noilla luvuilla 56 vuotta.

En tajua tälläistä joutoaikaa, mitä tieteen alalla tuhlataan.

-----

Matkustajille on luvassa smart-matkalaukku. Tai sellainen on jo kehitetty Ranskassa. Siinä on chip, jonka avulla matkustaja pystyy seuraamaan laukkunsa kulkua kännykällään ja on odotettavissa, että vuosittain kymmenien miljoonien lennoilla katoavien laukkujen määrä tulee sen kautta laskemaan.

-----

Italia on päättänyt lopettaa puoluetuet. Arvioikoon tätä ken pystyy, että mitä siitä seuraa.

-----

Euroalueella on nuorisotyöttömyys yli 24 prosenttia. Tätä en tiedä, että miksi pidennetään eläkeikää, kun on nuoria, joille työ kyllä kelpaisi. Ajatuksenani sanoisin vain, että lakeihin pitää saada pykälä, missä tunnustetaan ihmisen oikeus ansaita elatuksensa, että kaikki turhat harmaata taloutta jahtaavat ja muut esteet pitää poistaa. Kun nimittäin kuka noiden työttömien elatuksen ja eläköitymisen maksaa?

-----

BBC:n minuutin uutiset oli jäänyt tänään pois. Ei niillä paljon mitään tee, mutta olen vain tottunut katselemaan tuon videopätkän. Unohtaen kylläkin samantien, että mitä siinä sanotaan, kun ne menevät niin nopeasti.

-----

Yhteenvetona tämän päiväisille ajatuksille sanoisin, että kyllä kaiken pitää tulla julkiseksi. Ei se haittaa, vaikka rikolliset tietävätkin, miten heitä tarkkaillaan. Eihän se tarkkailu siihen lopu kuitenkaan. Ja mihin ne sitä menisivät piiloon? Lakejahan rikotaan nyt viranomaisten taholta, pitäähän ne muuttaa nyt sitten, jos aiotaan estää anarkististen ryhmien toiminta ja pitää järjestys jotenkin hallinnassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti