9.5.2016

Kovia taisteluita

Noitahan on varmaan siellä, missä taistellaan asein. Vaan Amerikassa on kova taistelu republikaanien herruudesta.

Trump on viikonvaihteen aikana kääntänyt takkiaan jo muutaman kerran eri asioissa. Hän ensin sanoi, että rikkaiden veroja pitää nostaa ja sitten perui tämän. Ynnä muuta.

Sanovat, että mies häviää vaalit, ellei pysty yhtenäistämään republikaanien puoluetta. Siellä oli jotain Sarah Palininkin kertomaa, että Paul Ryan, joka on kongressin puheenjohtaja, pitää poistaa puoluekokouksen johdosta.

Tämähän oli Trumpin ajatus, mutta nyt Trump yrittää ottaa rakoa Paliniin.

----------

Mediat käyvät kovaa taistelua olemassaolostaan. Tätä pitäisi nyt miettiä, että mikä asema somella on ihmisten elämässä.

Sellaisia kysymyksiä tulee mieleen, että paljonko nuo koko ajan twiittaavat miettivät yleisiä asioita ollenkaan?

On yksi asia twiitata ja kirjoittaa mielipide, mutta toinen on raahautua äänestyspaikalle.

Tästä juontuu ajatus, että jos äänestäminen viedään nettiin, niin silloin vasta muutosta on odotettavissa ja twitterin tekemisiä voi alkaa miettiä tosi vakavasti.

Tästä tulee ehkä uutta tietoa Amerikan vaalien aikaan marraskuussa. Silloin näkee, että käykö Trumpia ihannoiva twitteriväki äänestämässä.

----------

@Uutisvahti sisältää tänään kivoja Suomea koskevia uutisia maailmalta. Erityisesti suoneen kävi nuo koulukehut, jotka on saatu todella arvovaltaiselta taholta.

Mistä tulee mieleen, että meidän hyvät koulut tarvitsevat kehuja huonompien koulujärjestelmien ihmisiltä. Ironista. Mutta onhan ne maailmalla arvostettuja ja tunnettuja. Että kiitosta vaan.

----------

Uutisvahti on käynyt jo parikymmentä vuotta taistelua nimestään. Sitä ei tullut rekisteröityä, että saisi yksin sen pitää. Silloin oli lama-aika ja internetin tekijöitä halveksittiin. Eikä sitä tullut tehtyä.

Mutta onhan se nyt brändi sen vuoksi, että YLE on ottanut sen käyttöönsä ja muutkin sitä käyttävät. Nimi on kyllä alkuperäisen uutisvahdin ikioma sana. Rykäisen tässä kohdassa, kun ajatus menee niin, että siitä on tullut yleissana Suomen kieleen.

Se juontui YLEn ohjelmasta Uutisvuoto. Tunnustettakoon tämä historia.

----------

Upeita kelejä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti