MENU

18.1.2013

Suuria tuloslukuja

Tänään on vaikea päästä Algerian panttivanki ongelman, Malin sodan ja Lance Armstrongin tunnustusten ohi lukemaan muita uutisia. Ei nyt puututa niihin kuitenkaan, kun ei niistä sen enempää uutta ole kerrottavana kuin jo on joka puolella kirjoitettu.

Sen sijaan joitakin isoja lukuja maailmalta:

Amerikkalainen kauppaketjujätti Walmart on ilmaissut kiinnostuksensa laajentaa terveydenhoitoalalle. Kauppaketjulla on jo melkoinen osuus apteekkialalla. Nyt on tullut esille kiinnostus tarjota sairausvakuutuksia pienille työnantajille ja kilpailla 'obamacare' järjestelmän kanssa. Samoin yhtiö suunnittelee perusterveydenhoitoklinikoiden perustamista markettiensa yhteyteen lähinnä maaseudulle, missä ei ole tarjolla terveydenhoitopalveluja. Tällä hetkellä yritys tarjoaa flunssarokotuksia liikkeissään.

Terveydenhoito käsitti lähes 18% Yhdysvaltain taloudesta vuonna 2011 valtion, yritysten ja kotitalouksien maksaessa siitä $2700 miljardia. Huffington Post kirjoittaa tämän luvun perustuvan liittovaltion tässä kuussa julkaistuun raporttiin.


Bloomberg kirjoittaa, että Suomen valtio lisää omistustaan kaivosalalla perustellen sijoittamisen kannattavan Kiinan talouskasvun vuoksi. Tästä kuulemma syntyy riittävästi kysyntää kaivostuotteille.

Kiinan bruttokansantuote nousi 7,9%:iin vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä 7,4:stä edellisenä vuonna. Teollisuustuotanto nousi vuositasolla 10,3% ja vähittäismyynti nousi 15,2% joulukuussa edelliseen vuoteen verrattuna.


Reutersista tulee tieto, että Suomi tukee Hollannin valtiovarainministeriä seuraajaksi Luxemburgin Junckersille euroryhmän puheenjohtajana.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti