19.1.2013

IMF vaatii nyt ottamaan lisää velkaa

Säästöjä vai lisää velkaa? Tämä on kysymys tänään, kun IMF:n Lagarde on sanonut, että jos USA ei nosta velkakattoaan, maailman talous romahtaa.

Lagarde ja IMF on kuitenkin perinteisesti vaatinut valtioita olemaan velkaantumatta. Tässä tapauksessa on nyt siis päinvastoin. USA:n pitäisi ottaa lisää velkaa. No, IMF tosin tuskin tulee apuun, kävi niin tai näin.


Veloista puheenollen, Suomen YLE on kirjoittanut englanninkielisille sivuilleen, että yksi kuudesta suomalaisesta kotitaloudesta on velkaantunut kolminkertaisesti vuoden ansioidensa määrän. Tämä kuulostaa paljolta. On erittäin hyvä, että asia tuodaan maailman tietoisuuteen, etteivät muut maat luule, että Suomi olisi velaton maa.


Sen sijaan nurjien pankkiuutisten lomaan yksi "iloinen" asia: Goldman Sachsin pääjohtaja sai 75%:n palkankorotuksen. Asiasta kertoo Huffington Post.

Nuo nurjat pankkiuutiset koskevatt tietysti rikollisesta huume- ja terroristirahan pesusta tuomittuja pankkeja, joiden johtoa ei suinkaan laiteta rikollisista teoistaan vastuuseen.


Muuta Suomea koskevaa löytyy aiheesta suomalaiset murhaballadit, joista kirjoittaa theworld.org. Siellä on tunnettu Isotalon ja Rannanjärven kuvakin esillä kahleet kaulassaan. Kirjoitin sinne, että murhaballadit ovat sen vuoksi syntyneitä, että murhat olivat Suomessa todella harvinaisia. Nyt kyllä tuli mieleen, että onkohan näin ollenkaan? Ehkä joku haluaa kommentoida sitä tänne tai tuolle mainitulle verkkosivulle.


Pari päivää sitten tuli uutinen, että maailmankuulu kolumnisti Dear Abby on kuollut 94-vuotiaana. Hän oli varmaan monen journalistin ihanne ja kateuden kohde. Olisi niin mukava saada kirjeitä, missä kysytään neuvoja, joita sitten lehdessä julkaistaisiin. No voi. Ajat ovat todella muuttuneet. Nyt tviittaillaan, mutta hyvistä tavoista ei taida paljon olla puhetta.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti