12.8.2016

Vihainen vanha mies

Pitäähän näistä vaalipuheista taas kirjoittaa, kun on ne niin huikean korkealentoisia. Puhun tietysti Amerikan presidentinvaaleista.

Siellä on Mr. Trump taas puheissaan vetänyt nurkat suoriksi ja nimitellyt istuvaa presidenttiä ISISin perustajaksi. Selittäen, että terrorivaltion synty johtui siitä, että amerikkalaiset joukot vedettiin väärin pois Irakista.

Näinhän se muuten menikin, mutta Irak vaati amerikkalaisten lähtöä silloisen presidenttinsä suulla tyhmästi.

Trump on kyllä aikoinaan itsekin vaatinut joukkojen vetämistä Irakista pois. Siitä oli CNNllä videotodiste.

Kyllä Trump on muuttanut aikoinaan mieltään Irakin valloituksestakin, jota hän sanoo ainoana ihmisenä vastustaneensa.

Että jutut on kyllä omituisia. Nyt on suuri joukko kongressin ja senaatin republikaaneja pyytänyt RNCtä, eli puoluetta olemaan tukematta rahallisesti Trumpin kampanjaa ja käyttämään rahat sen sijaan senaatin ja kongressin kampanjoihin, ettei valtaa niissä menetetä uumoillen että Trump häviää.

Trump oli jo haastattelussa puhunut ajasta marraskuun 8. päivän jälkeen tappion tullessa ja sanonut lähtevänsä pitkälle lomalle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti