1.8.2016

Ei pihahdustakaan, uusia kuvia julkaistu

Television suuret uutiskanavat väittelevät Trumpin sanomisista koskien muslimisotilaan , Irakissa kuolleen, vanhempien kommenteista. Tämähän johtuu siitä, että Trump lähti vastahyökkäykseen näitä ihmisiä vastaan twitterissä.

Asia on saavuttanut sellaiset mittasuhteet, ettei varsinaisia asioita pääse läpi ollenkaan. Tämä johtuu siitä, että Trump vastaa reaaliajassa siihen, mitä  televisiossa käsitellään.

Kun eihän olisi tarvinnut sanoa mitään muuta kuin että on pahoillaan pojan sankarikuolemasta. Vaan taistelu on se, mitä presidentti ehdokas pitää yllä. Koskaan hän ei käännä asioiden käsittelyä kaikessa rauhassa varsinaisiin asioihin ja niiden perusteluihin.

Sen sijaan televisiossa ei mainita pihahdustakaan julkaistuista alastonkuvista Melania Trumpin malliajoilta. Tänäänkin New York Post on julkaissut uusia girl on girl kuvia Melaniasta. Jossain oli maininta, että Trump ei pane pahakseen näitä kuvia ollenkaan.

Suuri teema televisiossa on joka uutiskanavalla Trumpin tietämättömyys siitä, että Venäjän joukot on jo Ukrainan alueella.

Samoin esitetään videoita hänen Putinin suhteista antamistaan ristiriitaisista kommenteista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti