1.2.2013

The Economist: Pohjoismaat seuraava supermalli

Pohjoismainen hyvinvointi on tänään The Economistin ylistyksessä. Lehdessä ihmetellään, että kaikki pohjoismaat pärjäävät niin hyvin kilpailukyvystä sosiaaliseen terveyteen (tarkoittaakohan terveydenhoitoa?) ja ihmisten onnellisuuteen saakka. Poliitikot oikealla ja vasemmalla voisivat ottaa oppia maiden menestyksestä.

Jutun otsikon mukaan seuraava supermalli on Pohjoismaat. Lehdestä löytyy Suomea koskevia artikkeleita, joissa tarkastellaan toimia innovaation kehittämisessä ja sanotaan, että Nokian alamäki oli parasta, mitä Suomelle voi tapahtua. Nokia oli tullut liian tärkeäksi koko maan taloudelle. Sen osuus oli jopa 4% bruttokansantuotteesta.

Muihin pohjoismaihin verrattuna Suomella on yksi rajoite. Se on euro. Reuters kirjoittaa, että EKP on laskenut eteläisen Euroopan velkamaiden korkoja ja vastaavasti nostanut hyvinvoivien korkoja, kuten mm Suomen. Näin suomalaiset yritykset joutuvat maksamaan kovempaa korkoa kuin velkaantuneiden maiden yritykset. Tämä vaikuttaa suoraan kilpailukykyymme.

No siinä on nyt hyviä ja huonoja uutisia meille.

Alla kuvakaappaus The Economistin artikkelista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti