24.7.2016

Suomalaiset kiinnostuneita Amerikan vaaleista

Keskustelua on mielenkiintoista seurata. Vaan hyviä ja huonoja puolia ei tule esille. Niinpä kirjoittelen tässä jotain näin republikaanien valinnan imussa.

Uutisvahti lukee enimmäkseen vasemmistolehdistöä. Oikeistolehdistö on suoralla haukkumalinjalla lähinnä. Sitä ei millään jaksa kuunnella eikä lukea.

Siis niinkuin Trumpkin, jota sanotaan bullyksi eli kiusaajaksi. Meillä käsitetään, että vain koulussa on kiusaajia, mutta amerikkalainen käsittää, että haukkumasanoja käyttävä ihminen, joka matkii kehitysvammaista vaalitilaisuudessaan, on myös bully. Sille sanalle pitää vielä keksiä parempi suomennos.

Tämä oli nimittäin tilanne, kun kehitysvammainen toimittaja kysyi Trumpilta jotain, mikä ei tuolle miehelle sopinut, niin Trump spontaanisti matki tämän liikkeitä ja puhevikaa . Clintonilla on tämä esiintyminen yhdessä vaalimainoksessa muiden bullymisten lisäksi negatiivisessa kampanjavideossa.

Siis sanalla sanoen, Trumpilla on hirveän huono käytös. Epäpresidentillinen.

Mitä tulee Trumpin esille ottamiin asioihin, niin vahva Amerikka ei ole huono ajatus maailmanlaajuisesti. Niinikään ei ole huono ajatus, että maat olisivat omavaraisempia, tekisivät kotimaissaan käyttämänsä tuotteet ja kouluttaisivat itselleen maansa puolustukseen pystyvän armeijan.

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Tähän voidaan lukea liiallinen poliittinen korrektius. Se on johtanut nyt tilanteeseen, missä varsinainen haukkuja on pääsemässä maailman johtoon.

Nämä nyt on muutamia pointteja,  joita tässä hämärissä tulee mieleen.

Ai että miksikö vahva Amerikka olisi maailmalle hyväksi?

Mm siksi, että heikko Amerikka ei voi ketään auttaa. Amerikka perustuslakeineen ja itsenäisyysjulistuksineen on se ihmisoikeuksien kehto, josta muut voivat ammentaa.

Onko Trump sitten se, joka ihmisoikeuksia haluaa puolustaa? Ei ole. Trump haluaa toimia diktaattorimaisesti ja jos merkit paikkansa pitävät, niin republikaani enemmistöinen kongressi tulee tämän sallimaan myös.

Trump valitti Washington Postille, että häntä on haukuttu, vaikka hän on hyvä ihminen. Trump haluaa rajoittaa lehdistön vapautta, mutta aikoo pitää oman oikeutensa haukkua ja pilkata ketä kulloinkin. Tästä transcriptista on twitterilinkki @uutisvahti.

Ja näistä pilkan kohteista ovat monet jopa oman puolueensa edustajia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti