12.8.2018

Tunnustuksellinen kristitty

YouTubella on paljon uutisia. Sinne kun menee, niin löytyy muutakin, kuten julkkishaastatteluja.

Yksi haastattelu oli Anne Pohtamolta. Siinä tuo juhlittu Miss Universum kertoo olevansa tunnustuksellinen kristitty.

Tuo tunnustus oli iloinen yllätys. Kirkossahan yhteen ääneen tunnustetaan usko, mutta muulloin ei meillä oikein tahdota sitä tehdä. Ei haluta leimautua 'uskovaiseksi'.

Eikö vaikuta vähän skitsolta? Ihan pikkasen edes?

Netflixillä on hyviä dokumentaareja. Yksi tälläinen on Martti Lutterista. Sen otsikko on Martin Luther, jos haluat haulla löytää sen.

Martti Luther oli tunnustuksellinen kristitty. Hänen hankalan elämänsä suuri työ on tunnettu ja puhtaan uskonnon alullepanija. Ei hän kirkkoa perustanut kylläkään. Muut ovat ottaneet sen asiakseen tehdä.

Tuo dokumenttifilmi on hyvin tehty. Pääosan esittäjä on paljon Lutterista olevien kuvien näköinenkin.

Lutterin ymmärrys avartui, kun hän käänsi Uuden Testamentin saksaksi, niin, että ihmiset saattoivat itse lukea, että aneet eivät olleet kristinuskon mukaisia.

Aneethan olivat paavin keino kerätä rahaa upeita rakennuksia varten. Niillä sai ostaa syntejä vapaaksi. Omia ja kuolleitten omaisten.

Sitä ei Lutterkaan pyhistä kirjoituksista saanut esille, että Kristuksen sovitus ja armo pyyhkii synnit  s i i n ä  t a p a u k s e s s a, että ihminen tekee parannuksen pahoista tavoistaan ja teoistaan.

Yksi kysymys jäi allekirjoittaneelle rippikoululaiselle myös epäselväksi. Ja se on se, että miten voi olla että viattomat lapset eivät pääse taivaaseen, jos eivät saa kastetta?

Jumala ei voi olla niin epäoikeudenmukainen kuolleita pienokaisia kohtaan. Eli parannuksen teko ja kaste ovat yhteydessä toisiinsa. Ja vauvat eikä ihan pienet taaperot osaa parannuksentekoa käsittää.

Lutterin alamäki alkoi juutalaisvastaisista kirjoituksista. Noihin aikoihinhan oli painokone keksitty ja Lutter käytti sitä alusta asti jo teesiensä julkaisemiseen.

Saksalaiset olivat monella tavalla asioiden edellä eikä ole mikään ihme, että näistä tapahtumista sai alkunsa protestanttinen liike ja kristinuskon puhdistuminen pyhien kirjoitusten käännösten julkaisemisen myötä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti