9.8.2018

Mediat pidättelevät hengitystään

Amerikan uutiskanavia katsellessa on havaittavissa, että uutiset pyörivät samojen aiheiden ympärillä.

Meneillään on entisen kampanjapäällikön oikeuskäsittely, josta uutisoitaessa viitataan toistuvasti yhteydestä presidenttiin. Näin vaikka syytteet eivät mitenkään liity presidenttiin.

Odotetaan ja ennakoidaan presidentin rikostutkintaa. Näin ei sanota kylläkään. Sanaa rikos ei käytetä, mutta tosiasiassa viranomaistutkimukset ovat varsin raskaiden rikosten tutkintaa.

Taitaa olla niin, että maailma pidättelee hengitystään medioitten johdolla. On kuin meneillään olisi reality show, jonka käänteitä ihmiset seuraavat pikkutarkasti.

Muita uutisia on jonkunverran, mutta niitä ei paljon kommentoida ja ne poistuvat uutiskierrosta nopeasti.

Tällä hetkellä on pääaiheena se, että tuleeko presidentin kuulustelusta totta vai ei. Kuulustelulle on laitettu ehtoja, joista on neuvoteltu jo kahdeksan kuukauden ajan juristien välillä.

Ja loppujen lopuksi on kysymyksenä syytteiden laillisuus, jos niitä nostetaan ja niiden perustuslaillisuus.

Ja tässä tulee sitten ajankohtaiseksi korkeimman oikeuden tuomarien päätökset. Ja siinä tulee poliittiset voimat kuvaan. Kun nimittäin päätös riippuu siitä, että kuka presidentti kenenkin tuomarin on nimittänyt.

Ja nyt on voimasuhteet presidentin puolella. Näin presidentin vastustajat toivovat ettei perustuslaillista kriisiä syntyisi.

Ja tuntuu siltä, että tutkijat etsivät kuumeisesti sellaisia todisteita, millä vaaka kallistuisi riittävän selvästi jompaan kumpaan suuntaan.

CBS kanava ei vatvo presidentti uutisia. Se esittää asiat ilman kommentoijia ja siirtyy sitten muihin aiheisiin. Niiden 24-tunnin uutiskanava on verkossa CBSN.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti