14.8.2018

Catch Me If You Can -- mies

YouTubelta löytyy sellainen osio kuin Talks at Google. Sieltä tuli tarjottuna esille otsikossa mainitun elokuvan aiheena oleva mies nimeltään Frank Abagnale.

Ne, jotka muistavat tuon Steven Spielbergin elokuvan, jossa pääosaa näytteli Leonardo DiCaprio, muistavat, että FBI lopulta tarjoutui palkkaamaan Frank Abagnalen hänen tehtyään pitkän sarjan petoksia.

Google Talksissa hän kertoo tapahtumien todellisen ketjun verrattuna elokuvaan.

Mutta mielenkiintoista on se, että hän on nyt jo 30 vuotta työskennellyt FBIssa. Hän suunnitteli yhä uusia mahdollisuuksia talous- ja muihin petosrikoksiin, joiden perusteella saatiin kiinni rikollisia.

Hän on perehtynyt myös kyber rikoksiin ja sen mahdollisuuksiin. Hän on ollut kehittämässä ohjelmaa, jolla hänen mukaansa 24 kuukauden sisällä päästään salasanoista kokonaan.

Tästä järjestelmästä saa tietoja pieneltä videolta firman Trusona saitilta. CIA on käyttänyt sitä teknologiaa jo kauan. Sen avulla puhelun tai yhteydenoton vastaanottaja tietää sataprosenttisella varmuudella kuka yhteyden on ottanut.

Tästä tulee paljon hyötyä yrityksille, kuten pankeille. Eräs suuri amerikkalainen pankki käyttää esimerkiksi 6 miljoonaa dollaria kuukaudessa - vai päivässä, joku hulppea summa siis - salasanoihin. Vuotuinen säästö tulee melkoiseksi uudella teknologialla.

Sitten hän sanoo, että Cyber turns black tulevaisuudessa, kuten noin viidessä vuodessa. Tätä allekirjoittanut ei ihan ymmärtänyt, että mitä hän tarkoitti.

Hän viittasi siihen, että nyt on mahdollista kääntää mikä tahansa ihmisen laite, kuten esimerkiksi sydämen tahdistin, kiinni noin 10 metrin etäisyydeltä.

Samoin auton voi pysäyttää ja ottaa sen toiminnat kokonaan haltuun 10 metrin etäisyydeltä tällä hetkellä.

Tulevaisuudessa nämä voi tehdä viiden tuhannen mailin etäisyydeltä. Eli kai tuo tarkoittaa, että cyber tulee mustaksi siten, että rikoksia voi tehdä yhä enemmän ja tehokkaammin.

Tässä sitä onkin miettimistä, miten laitteiden valmistajat saadaan miettimään, että mikä automaatio kannattaa ja mikä ei.

Vuonna 2013 kirjoitin blogin kyber-vaaroista ja varoista. Tässä on sinne linkki:

https://uutisvahti.blogspot.com/2013/09/tasta-ei-suomessa-puhuta.html

Tulossa on vielä paljon muutakin. Jo nyt kuunnellaan puheluja täysillä ja kokouksia suositellaan pitämään tuulisella pellolla, jos haluaa yksityisyyttä.

Ja kännykästä pitää ottaa patteri pois ja laittaa jääkaappiin. Tämän sai oppia elokuvasta Snowden.

Että siinä teknoille suunnittelemista, että mitä sitä pitäisi, kun tarttis tehdä jotain.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti