22.8.2018

Rahanpesu ei kannattanut

Presidentin entinen kampanjapäällikkö sai eilen tuomiot veronkierrosta ja petoksesta kahdeksan eri syytteen kohdalla. Kymmenen jäi vielä auki syyttäjän syytettäväksi myöhemmin.

Manafort siis sai 60 miljoonaa korvaukseksi työstään Ukrainan entisen presidentin Janukovicin kampanjan avustajana.

Tämän rahan kierrättäminen ympäriinsä maailman pankkien tileiltä toisille oli sitä rahanpesua, mistä tiedetään tällä hetkellä. Tarkoituksena oli sekoittaa rahan alkuperä verottajalta.

Nythän ei ole julkisuudessa vielä eritelty muutamia asioita. Eli oliko ne ihmiset, jotka saivat immuniteetin syytetyksi tulemiselle, antaneet osan kauppahinnoista käteiseksi syytetylle.

Eli siis kun esillä oli hulppean hintaisia ylellisyysesineitä, joihin maksu osoitettiin kauppiaalle ulkomaisilta tileiltä, niin oliko nuo hinnat määritelty suuriksi sillä ajatuksella, että osa kauppahinnasta annettiin syytetylle rahana, joten tämä olisi ollut rahanpesua.

Miksi muuten olisi tarvittu syyttämättäjättämisoikeus todistajina toimiville kauppiaille?

Kaikenkaikkiaanhan rahan ansaitsemisessa ei ollut laittomuutta syytetty, paitsi se että lobbaaminen Venäjän ja Ukrainan puolesta olisi pitänyt viranomaisille ilmoittaa.  Eli siis niistä olisi kannattanut maksaa verot vaan.

Rahanpesu on kovaa työtä ja vaikuttaa siltä, että sitä tuhraantuu enemmän kuin mitä verot olisivat maksaneet Amerikassa.

Ylipäänsä useiden rikosten kohdalla voi huomata, että rikos on kovaa työtä ja rehellisellä pelillä olisi tullut parempi tulos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti