26.6.2018

Tabut puheenaiheet

Jatkan tässä eilisiä ajatuksia.

Kun siis pankkeja tuetaan että pysyisivät pystyssä. Tämä on merkki siitä, että ne eivät toimi terveellä pohjalla. Mikä on kaiketi perustunut otto- ja antolainaukseen.

On niillä muitakin tuotteita, mistä en ole paljon tietoinen. Mutta siis niiden pitää olla niin vauraita, että voivat antolainata omia rahojaan.

Sukanvarteen pitäisi taas saada säästää. Asiat on menneet siihen tilaan, että rahaa on jossain hirveitä määriä numeroina.

Rahan siirtojärjestelmät olisi tarpeen olla erossa. Ja onkin sellaisia, tälläinen on mm. Western Union. Mutta se ei ole kaikkialla käytössä.

Kunhan nyt mietin tässä. Itse en käytä pankkeja muuhun kuin rahan siirtoon. Käyttämäni kauppaketju toimii yhteistyössä pankkini kanssa. Kaikki sujuu melko kivasti.

Niin tuota... pelkään vähän, kun se pankki on fuusioitunut ja muuttanut nimeään moneen kertaan. Se oli alunperin Postipankki.

Vuoden 2008 pankkikriisi oli sellainen ravistelu, minkä olisi pitänyt saada aikaan suuria muutoksia sen sijaan, että niihin syydettiin mielettömiä summia rahaa. Niillä rahoilla olisi saanut aikaan turvallisen järjestelmän. Mutta vielä ehtii.

Verenpaine nousee pankkiirien miljoonabonuksia ajatellen. Selvästi rikollisen toiminnan jälkeen saivat bonukset, kun pystyivät vaatimaan valtioilta rahoitusta.

Hirveetä vääryyttä.

Eikö meillä ole yhteisöjä, jotka voisivat aloittaa non profit rahansiirtojärjestemän. Missä ei miljoonabonuksia maksella, kun ei ole tavotteena järjestelmän saada suuria voittoja?

Samoin osallistuisin sellaiseen lääkärien omistamaan, tai järjestön omistamaan terveydenhoito yhteisöön, missä maksaisin käteisellä saamastani palvelusta. Missä tavoitteena olisi vain potilaan hyvinvointi. Ei miljardituotot.

Olen sen sortin kapitalisti-sosialisti nimittäin. Sosialistit perustivat hyvät valtion systeemit, mutta nyt on kapitalistit vallanneet valtion ja käyttävät julkisia varoja kuin omiaan.

Eli muutosta tarvitaan. Ei se yhdessä yössä tapahdu, mutta täällä pitää puhua riippumattomina näistä asioista.

Yksityistämisen sijasta voi alkaa puhua yhteistöistämisestä. Sitoutumista tarvitaan, mutta nykyiset poliittiset linjat aiheuttavat intressien konflikteja.

Kyllä nyt voi alkaa muuttaa asioita, kun vaurautta on muuallakin kuin verohallituksessa. Mitkä rahat siis himottavat oikeistoa ihan liikaa. Verorahat olivat ennen yhteisöllisiä.

Käsitykseni on, että suurin osa valtion ja kuntien verotuloista kertyy palkansaajilta. Kertokaa, jos olen väärässä.

Ei niitä sinne pidä kerryttää, mistä ne annetaan pankeille ja miljoonabonuksina ihan väärille tahoille.

Valtio saa omistaa yrityksiä, ei siinä mitään. Niitä pitää olla johtamassa osaavia ihmisiä tarkalla taloudenpidolla.

Se asenne, että milloin tahansa voi mennä ryyppäämään ja pitää krapulapäivän vapaata, pitää kitkeä. Selvin päin on pystyttävä pysymään. Ja pysyy kyllä, jos ei ole velkaantumisen stressiä ja mielenkiinto on lähinnä hyvin tehdyssä työssä.

Tämä aiheuttaa joillekin lukijoilleni varmaan ahdistusta, kun elämän intressi on stressantumisesta johtuen kulminoitunut seuraavaan pulloon tai tuoppiin ja rietasteluun.

Tästäkin pitää uskaltaa puhua ja siitä, että aivot muuttuvat viinan käytöstä niin, ettei sitä käyttöä enää pysty hallitsemaan. Totta se on.

Hyvin tehty työ on suurin palkkio, mikä on olemassa. Palkkaa pitää saada tarpeeksi, että ei velkaannu. Sen merkitys ei ole työniloa suurempi. Ja selvin päin työstä voi iloita.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti