28.6.2018

A few good men

Muutamia hyviä miehiä ja naisia tarvitaan valtioita johtamaan ja virkoja hoitamaan.

Yhdysvaltain vaalivuonna ei pysty välttämään tietoa ehdokkaista. Jotka markkinoivat kannattajiensa rahoittamana kampanjoiden.

Näitä vastassa ovat sitten uutiset, joista selviää, että ehdokas on ollut verovilpistä vankilassakin. Ja kaahaa täysillä takaisin valtaan.

Peli vaikuttaa tosi likaiselta. Miten tähän on tultu?

Kanavat hamuavat mainosrahat ja totuudet jätetään kertomatta. Vai onko tässä se ongelma, että on puolueellisia medioita?

Muistuu mieleen taas elokuva Truth, mikä kertoo tositapahtumat suositun uutisankkurin pois potkimisesta. Siinä kävi niin, että televisioyhtiö oli halunnut verohelpotuksia miljarditasolla ja niitä saa presidentiltä. Joka silloin oli tuon uutismiehen uutisen kohteena uudelleen valintavuonna.

Vai mikä se totuus on?

Sitä vaan toivoo, ettei ole ainakaan vankilatuomioita takana niillä, ketkä valtaa ovat hamuamassa.

Vaikka joissakin maissa se onkin vain mielipide-ero, kun ovat vankilaan joutuneet.

Jotenkin tämä kunniallisuusasia pitäisi tulla oikein sanoitettuna esiin. Ei kunniallisuudesta tällä sanalla puhuta.

Kysyn taas, että määritelkää kunniallisuus.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti