4.12.2015

Spiegel ratkaisi ISIksen kommunikaatiot

On täällä meillä ihmeteltykin, että miksei niitä propaa levittäviä terroristien rekrytoijia laiteta pimeiksi.

Spiegelistä voi lukea, että Euroopan satelliitin kautta kulkee niitten linjat. Nyt on siis vain kysymys tahdosta, että halutaanko nuo pahantekijät vaimentaa vai eivät. Jossain Turkin kolkassa on alue, mistä tieto siirtyy.

Kaiken hirveyden keskellä Uutisvahti olisi kiinnostunut kuulemaan oikean terroristin haastattelun, että miten niitten päässä ajatus kulkee. Mitä niiltä puuttuu, kun nyt tämä viimeisinkin on syntynyt Amerikassa ja siellä käynyt koulunsa? Oli hyvä työpaikka ja eläke-etuudet.

Pakolaisilta puuttuu paljonkin, mutta nekin tappelevat Suomessa poliisien kanssa, niinkuin eilen on Etelä-Suomen Sanomat kertonut Hennalassa tapahtuneen.

Eikö siellä Hennalassa ole enää armeijaa, mikä pitäisi niitä kurissa? Ja pois sellaiset tappelijat, jotka eivät virkavaltaakaan tottele, vaan poliisi joutuu niitten kanssa tappelemaan. Mitä ihmeen hyyssäystä siellä oikein pidetään?

CNN on haastatellut monia amerikkalaisia muslimijohtajia. Ne kaikki kyllä ilmoittavat vastustavansa terrorin tukijoita. Ja ovat olleet varsin vakuuttavia puheissaan. Mutta missä se raja sitten kulkee, että päässä niksahtaa?

LA Timesilla on kaikkein tarkimmat tiedot Kalifornian tapauksen tiedoista. En jaksa niitä täällä toistaa, kun kyllästyttää vähän enemmänkin jo tämä hulluus.

Uutisvahti laittoi eilen New York Timesiin kommentin, missä sanottiin, että terrorin estämiseksi tarvitaan rankkaa profilointia. Mitä niitä kaikkien ihmisten asioita kyttäämään, kun on tällaiset asiat hoidettavana? Kommentti kyllä julkaistiin lehden verkkosivulla.

Kaiken kaikkiaan täällä ollaankin sitä mieltä, että niin meillä kuin muuallakin tuo tiedustelu ja tarkkailu on pielessä. Siinä on epäonnistuttu jo liian monta kertaa.

Ja poliisi ei Suomessa edes nosta rikossyytteitä virkavallan vastustamisesta. Jos olisi ollut suomalaiset jätkät asialla, niin putkaan olisivat heti joutuneet ja syytteet luettu alta aikayksikön.

Mitä tarvitaan, että esivallat heräisivät? Onko poliisi niin peloissaan, ettei uskalla viedä oikeuteen terroristeja?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti