21.9.2016

Good News - Hyviä uutisia

Tänään oli ihan pakko etsiä googlella hyviä uutisia. Kun avustusretkikunta Aleppoon on ammuttu ilmasta käsin, eikä piiritetyt aleppolaiset saa vieläkään apua.

Ja muutkin asiat on niin hirveitä, ettei millään kestä ilman Huffington Postin Good News osiota.

Siellä on sellaisia uutisia kuin että kulkukoira on pelastettu pahasta paikasta, missä se oli kaulaansa myöten jumissa.

Niin ikään teinipojan kerrotaan antaneen kodittomalle miehelle kengät jalastaan.

Teini voitti ilmaisen pizzan vuodeksi ja antoi tämän voiton kodittomille lapsille. Näitä on, jotka asuvat vanhempiensa kanssa autoissa mm.

Laboratorio simpanssit saivat eläköityessään uuden kodin verkkokeinuineen. Ihana tunne, että pääsivät häkeistään ja kokeista pois hellään hoitoon.

Sitten vielä tuo uutinen jättiläispandoista, että ne eivät enää ole vaarassa kuolla sukupuuttoon. Tämä on tietysti hyvä asia, mutta Uutisvahdille se on hyvä asia sen vuoksi, ettei niitä enää paapota, kun se meni överiksi monella tapaa.

On paljon hyviä asioita, joista jotkut lehdet kirjoittavat. Niitä kannattaa etsiä, kun pääotsikot tekevät pahaa.

Gumbaijaa.

(Tuo on sanonta, jonka alkuperää ei Uutisvahti tiedä. Se kuitenkin tarkoittaa rauhaisaa yhteiseloa. Joku voi löytää sen alkuperän ja kertoa tänne.)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti