14.9.2016

Ennen vanhaan

Nythän meillä on päästy keskustelun alkuun tuon Pekka ja Pätkä neekereinä elokuvan tiimoilta. No voihan rasismista keskustella jos jotain huvittaa.

Mutta mieleen tulee entisten aikojen asioita, joista sivistys on muuttanut käsityksiä.

Ennenhän ei ollut mikään ihme, että hirttotuomiot oli julkisia ja paikalla oli lapsiakin katselemassa.

Meillähän ei kuolemantuomiota ole enää ollenkaan, saati, että lapsille sitä näytettäisiin.

Mutta näin ei ole maailmalla. Kyllä siellä koulutetaan lapsia terroristeiksi ja teloittajiksi.

Että kannattaa nyt taas olla vaan ihan rauhassa näistä elokuvista. Ne ovat sivistystä vielä monille.

Että esittäkää vaan. Pitääkin katsoa netistä, että mistä Pekka ja Pätkä elokuvia saisi videoina.

Ja mikä se yksikin sarja oli, missä Lasse Pöysti esitti Suomelan perhe vai mikä. Siinä on kulttuurivalistusta nykyajan ihmisille ja elämisen mallia.

Ennen vanhaan oli paremmin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti