8.4.2013

Kuolemia ja yksityistämisiä

Kuuluisa amerikkalainen elokuvakriitikko Roger Ebert kuoli viime viikolla. Two thumbs up oli tunnettu huippuluokitus, joka tuli käyttöön kriitikon televisioaikoina. Sairastuttuaan syöpään, jonka seurauksena Ebertiltä poistettiin leukaluu, hän menetti puhekykynsä ja siirtyi kirjoittamaan kritiikkiä.

Noita kirjoituksia on koottu CBS:n saitille ja  niitä on kiva lukea. Nuo tekstit saavat lukijalle aikaan halun katsoa kyseisiä elokuvia Ebertin silmin. Sen lisäksi ne ovat loistavaa tekstiä, josta voi nauttia jo sellaisenaankin. Sitä jopa toivoo, että pystyisi kirjoittamaan yhtä mielenkiintoista tekstiä.

Tänään kuollut kuuluisuus on brittien entinen pääministeri Margaret Thatcher. Thatcherismi on jotain, mitä pitää googlella tarkistaa. Allekirjoittanut ei tiedä siitä muuta kuin että hänen aikanaan yksityistettiin valtion toimia. Seurauksista ei ole tullut tietoon muuta kuin se, että junaliikenteen yksityistäminen ei ainakaan onnistunut asiakkaiden edun mukaisesti, sillä junat eivät ole enää sen jälkeen kulkeneet ajassa. Ehkä tässä lähipäivinä tulee esiin jotain hyvääkin hänen tekemisistään.

Jos tässä nyt pitää Thatcheria muistella, niin Ronald Reaganin kanssa olivat hyvää pataa. Miten konservatiivit tulivat valinneeksi naisen pääministeriksi, on vielä tässä vaiheessa epäselvää. Noista yksityistämisistä ei kaikki onnistu. Suomessakin kiireellä yksityistettiin Postipankki, jossa allekirjoittaneella oli ainoa pankkitili kymmeniä vuosia ensimmäisestä työpaikasta lähtien 17-vuotiaana. Se oli valtion työpaikka ja työnantaja perusti tuon tilin.

Vieläkin tarvittaisiin valtion pankkia niille, joiden rahoilla ei ole muuta tekemistä kuin kädestä suuhun käyttö. Näitähän mummoja yksi pankinjohtaja julkisesti syrji sanomalla, että ne tuovat vain hiekkaa lattialle, niistä ei muuta hyötyä ole. Tällaisen asenteen jälkeen olisi luullut, että olisi jo kovaa  vauhtia perustettu sellainen pankkijärjestelmä, mihin ei kaupallisilla pankeilla ole mitään asiaa. Mutta eipähän vaan ole perustettu vaikka pankkitili on pakollinen kaikille.

Että Postipankin kuolema oli erittäin valitettava asia. Se toimi postin toimipaikoissa koko valtakunnan alueella. Eikä koskaan tullut valituksia siitä, että se olisi jotenkin rasitus veronmaksajille. Posti ja postipankki pitäisi saada kansalaisten käyttöön joka puolelle taas. Toimiihan YLEkin verovaroilla, miksei pakollinen ja välttämätön rahaliikenne ja postinkanto?

Tämän päivän hyvä uutinen on se, että kevät on kuin onkin tulossa. Ilmastonmuutosarvailijat saavat tehdä tiliä kuluneesta talvesta, että siitä vaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti