4.4.2013

Hätiä mitiä?

Aika paljon kiinnitetään huomiota Pohjois-Korean johtajan tekemisiin. Ja voipihan ollakkin että sieltä jotain ammutaan vielä jonnekkin. Vaan se, mitä pitäisi tehdä olisi saattaa nuori johtaja suhteellisesti reaaliselle tasolle tietämyksiensä kanssa. Jostain kävi ilmi, että sikäläiset propagandasivut on hakkeroitu. No, siinähän onkin kybersotaa näin aluksi pullistelijalle.

Eilen kirjoitimme egyptiläisen koomikon, joka on koulutukseltaan sydän- vaiko neurokirurgi, sananvapaudesta ja sen puutteesta tarkemmin sanoen. Siitä asiasta onkin tullut nyt kansainvälinen selkkaus, kun paikallinen suurlähetystö oli twiitannut sivuillaan linkin amerikkalaisen Jon Stewartin viestin Egyptin presidentille. Mursi oli tästä kovin pahastunut. Koko juttu on vain sitä, että tuo egyptiläinen esiintyjä oli tehnyt pilaa Mursin uskonnollisesta asusta.

Nooh, asiahan tulee reagoimisesta vaan entistä kuuluisammaksi. Ja kyllä tuo asu on hiukan koomillinen. Muttei niin koomillinen kuin koomikko sen esitti. Eikä tuollainen huumori suomalaista naurata. Mutta huumori onkin vaikea taiteen laji.

Sitten ihan muihin asioihin. BBC:ltä käsin eksyimme San Marinon pikku valtion verkkosivulle. Siellä maassa luullaan, että kaikki 27 EU-maata käyttävät euroa rahanaan. Muuta, mitä tuli selville on, että San Marino on maailman vanhin demokratia, perustettu vuonna 301 jKr. (Nyt ei ole tiedossa, että onko Suomessa enää käytössä tuo merkintä jKr, kun maamme on maallistunut jostain syystä. Minkäköhän tapahtuman nykyään katsotaan aloittaneen ajanlaskun?)

Mutta takaisin San Marinoon. Se on veroparatiisi. Onko EU:n jäsen, ei ole tietoa. Eurolla siellä kuitenkin pärjää. Siellä tuli joskus nuoruudessa käytyä. Sijainti vuoristossa. Ahtaat mutkaiset kadut, vanhat rakennukset, postimerkit. Ja postimerkkivaltioksi sitä sanotaankin. Ihana auringonpaiste ja näköalat kauas. Niin, sinne ei tarvitse enää mennä, kyllä yksi kerta riitti.

Päivän asioista yhteenvetona se, että ehkä se Pohjois-Korean nuori diktaattorikin innostuu uhittelun sijasta matkustelemaa vähän oman maansa ulkopuolelle, niin asiat alkavat näyttää paljon mukavammilta ja tavotteet kohdentuvat myönteisemmiksi sekä vainoharhaisuus hälvenee ja hämähäkin verkot päästä. Mukaan voi ottaa sieltä noita isohattuisia kenraaleja, jos saavat viisumit minnekkään. YK:ssa voi aina päästä käymään, jos ei muualla.

Keväistä mieltä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti