30.12.2016

Besserwisser eli älyvälkky

Sanaa Besserwisser, joka on saksaa, käytetään myös englannin kielessä. Englanniksi se käännetään know-it-all.

Google translate antaa sille suomeksi tuon älyvälkky käännöksen. Tämä ei minusta ihan anna sitä vivahdetta, mikä tuo sana alkuperäisenä ja englanninkielisenä käännöksenä on.

Uutisvahti on silloin tällöin, valitettavasti, ollut besserwisser.

Se tarkoittaa ihmistä, joka on tietävinään paljon, mutta tosiasiassa ei tiedä paljoa. On vain ottanut viitteitä ajankohtaisista asioista ja tehnyt niistä johtopäätöksiä tuntematta asioiden historiaa.

Nythän Amerikan ensi kuussa virkaanastuva presidentti on vähän tämmöinen. Hän ei tunne paljon asioiden taustoja, mutta hänellä on mielipiteitä, joita hän on sanonut tulevan hänelle siksi, että hänellä on "good brain", eli hyvät aivot.

Hänellä oli paljon vastustajia omassa puolueessaan alunperin. Nyt monet ovat katsoneet, että ehkä on hyvä katsoa asioita tuorein silmin ja tehdä muutoksia, joita ei historiallisin perustein olisi tehty. Yksi tälläinen on Henry Kissinger.

Ei siitä sen enempää. Se, mikä tilanne on nyt maailmassa, tarvitsee kyllä uusia näkökulmia.

Uutisvahti miettii, että onko täällä tarvetta enää ensi vuonna kirjoitella. Siitä voisi pitää vaikka huutoäänestyksen täällä. Tänne voi kirjoittaa anonyyminä.

Tulee olemaan hyvin mielenkiintoista katsoa, miten Amerikan uusi presidenttiys monine uusine kasvoineen tulee toimimaan.

Medioissa on vielä paljon patoumia vaalien ajalta ja uuden presidentin haukkumisten vuoksi. Tästä Uutisvahti toivoisi niiden tekevän itse analyysiä siitä, että mikä meni pieleen ja mikä oli totta.

Yksi asia on varma. Ja se on se, että Trump on avustajineen heittänyt osuviakin kapuloita rattaisiin. Ja onhan tosi se, etteivät demokraatit enää puoltaneet työväestöä.

Nyt on huudon aiheena nämä vakoilija-asiat, mitkä on mielenkiintoisia. Ehkä me kaipaamme vanhaa kylmää sotaa?

Mitä elokuvia nyt tehdään, jos kaikki vaan on cumbaiaa?

Tuosta sanasta kirjoiteltiin täällä aikaisemmin ja sen merkityksestä. Sekin löytyy Googlella.

Iloista vuodenvaihdetta, jos ei tule mitään jännää enää tänä vuonna!

Kiitos kuluneesta vuodesta.

Love and Peace. Rauhaa ja rakkautta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti