3.4.2023

Pääministerivaalit…

 … niin siis.. pääministeriä ei ole valittu vielä.

Mutta hävinneet puoluejohtajat saivat syyn syyttää median temppua alkaa jankuttaa pääministerivaalista ja valita kolme galluppijohdossa olevaa pelkästään vaalikeskusteluun. Josta syystä menettivät puoleittensa edustajapaikkoja.

Tai eivät uskalla medioita syyttää.. mutta juttuhan on sellainen, että jostain tuo termi tuli, mitä sitten toistettiin joka kerta kun ääneen pääsivät.

Mitä vikaa siis olisi, jos äänet nyt menivät puoluejohtajille?

Suurin äänivyöry kansalta tuli Riikka Purralle❗️

Ei mitään vikaa. Orpon äänistä ei kukaan ole puhunut. Marinin äänistä riemuittiin siihen asti kunnes hän jäikin toiseksi.

Marksilaisuus ei innoittanut kansaa äänestämään Li Anderssonia. Hänhän vaaliviikolla julkisti olevansa marksilainen. Vaiko viikkoa ennen.. olikohan twitterissä.

Voipi olla etteivät äänestäjät samaistuneet tuohon ismiin toivotulla voimalla.

Ohisalosta en osaa sanoa mitään.. hän oli äitiysloman jälkeen varsin hiljainen poliitikko. Tai oikeastaan taitaa olla niin, että kaikki on ilmastonmuutoksesta  jo sanottu, eikä kukaan jaksa siitä jankuttamista enää sietää.

Ollaan medioitten kanssa samaa mieltä, että nämä oli pääministerivaalit ja voittaja on siis Riikka Purra❗️

Pääministerivaalit siis nämä 2023 olkoon.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti