25.2.2023

Opettajien vika…⁉️

 Kyselytunnilla tuotiin esille koulujen kurja tila ja kykenemättömyys opettaa tavallisia taitoja.. ihan vaan lukua, kirjoitusta ja laskentaa.

Opetusministeri sanoi, ettei hallitus vastaa arvosanoista eikä opintomenetelmistä.. sen tekevät opettajat.

No nyt onkin sitten selvää, että opettajat sooloilevat menetelmissään ja siinä, mitä opettavat lapsille. Tästä seuraa, että yhtenäiset kansalliset testit tuottavat tuloksen, mikä on että suuri osa koululaisista ei ole oppinut mitään perusasioita edes.

No ei vaadi paljoa siinä tapauksessa löytää syytä tähän ongelmaan. Opettajien käyttämät menetelmät eivät opeta. Miksei hallituksen opetusministeri ole puuttunut tähän asiaan sitten?

Onhan selvinnyt, että vanhat konstit, missä kertotaulut opeteltiin ulkoa, toimi hyvin! Ja että tavaamalla oppi lukemaan, ynnä kirjoittamalla sivukaupalla jokaista kirjainta, oppi sen tekemään koko elämän ajaksi.

Kyllä se tiedetään, että mitä siellä opetetaan.. sekoitetaan lasten päät sukupuoliasioilla ja aiheutetaan syvää hämmennystä ja masennusta kaikenikäisissä opiskelijoissa.

Nämä ovat synkkiä asioita, jotka aiheuttavat ahdistusta jokaiseen, joka niistä kuulee.

Vanhaan on helppo palata nyt, kun on nähty ettei uusi toimi ollenkaan. 

Vihersosselien sekohallitus jättää jälkeensä haisevan tunkion vähän joka asiassa.

P.S. Ykkösaamua ei sietänyt katsella tänään, kun Marinista on yököttävää ylitarjontaa ilman mitään substanssia.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti