Maa kallis isien

New York Timesin OP-ED kirjoittaja pohtii kansallista identiteettiä otsikolla What is German?

Tämän innoittamana tänään sopii kirjoittaa Maamme vai Finlandia -kirjoituksen. Nythän on niin, että Finlandia-hymni on varsin lauhkea sekin, jos haluaisi jotain kohottavaa, niin sanat siinä ovat jotain että, Oi katso Suomi sinun päiväs koittaa...

Aina vaan odottelemme tätä päivänkoittoa, yön uhka ei ole vieläkään karkoitettu. Silloin, kun se kirjoitettiin oli se suuri uhka karkoitettu, kun ei enää voitu pakottaa maksamaan veroja tsaarille, vaan oma vapaus saatiin.

Se päivähän koitti kyllä.

Maamme-laulu taas on vähän agraarimpi, ... ei vettä, rantaa rakkaampaa, kuin kotimaa tää pohjoinen, maa kallis isien.

Soi sana kultainen ...

Jos nyt ottaa aineksia tuosta What is German -kirjoituksesta ja näistä kansallishymniasioista, niin ajatus palaa taas maahan tulleisiin siirtolaisiin ja niihin, jotka ovat maasta lähteneet meiltä pois.

Nekin, jotka ovat lähteneet, kaipaavat kotiin. Kansallistunne istuu tiukassa. Ei uuteen maahan rakastu sydämellään. Tämä koskee kaikkia siirtolaisia.

Käydyt sodat on edelleenkin puheenaiheena ja poliittisen vallan välineinä. Sieltä ammennetaan vieläkin tukea sille, että töitä on tehty ja vaivaa nähty, on kuoltu ja haavoituttu itsenäisyyden puolesta.

No, pitäiskö uudistulokkailta kysyä mielipidettä tästä hymniasiasta? Pitää muistaa, että heillä on hirveä koti-ikävä. Vain hyvät asiat enää on mielessä, ruoka ja auringonpaiste.

Se integraatio ei koskaan kasva agraariin ajatukseen asti. Meillä tämä tunnelma on kyllä maaseudussa ja laaksoissa ja kukkuloissa, ei se ole kaupungin kaduissa. Vaikka niistäkin on laulettu.

Onko Suomen päivä jo koittanut? Taitaa olla niin, että Finlandiasta pitää ottaa muita osia hymnin tilalle ja laittaa uudet sanat.

Riittääkö intoa lähteä muutokseen? Ei. Suomi asuttuna, siellä on maanomistajissa se rakkaus, mitä nämä kansalliset musiikkiaarteet edustavat.

Mitä suomalaisuus on? Sitä se on, agraarin Suomen, järvien ja jokien maa. Se rakkaus ei ole kaupungeissa samalla tavalla. Mutta on sielläkin tosin. Helsingissä ja Tampereella on sellaista ruotsalaisvaikutusta paljonkin, että se ei ihan pärjää maaseudulle.

Mutta sitä rakkautta on sen enemmän lätkäjoukkueessa ja sen yleisöissä. Kyllä me kaikki kuulumme yhteiseen Suomeen. Nuo vanhat laulut vaan pitävät mielessä se, mitä oli ennen.

Mitä muutosta toivovat hakevat? Jos se on isänmaallisuuden tunnetta, niin ok sitten.

En usko, että Finlandiaa voi brändätä sen enempää. On se toki tunnetumpi melodia maailmalla, mutta riippuu lyriikasta, mikä siihen istutetaan, että onko se ajankohtaisempi jollain tavalla.

Tässä korteni kekoon.