Ilman muuta ykkönen on Cameronin menestys EU-neuvotteluissa.
Cameronista voi ottaa oppia. Kannattaa neuvotella. Ei ole mitään järkeä jättää komission päätettäväksi oman maan kohtalon kysymyksiä.
Nyt on toivoa siitä, että liittovaltiopyrkimys ei etene sen enempää ja asioita aletaan vähän ajattelemaan käytännön näkövinkkelistä.
Jos nyt valtioiden parlamenteille siirtyy ratkaisuvaltaa lisää, niin meilläkin voi pelkän bailaamisen lopettaa, kääriä hihat ylös ja ruveta töihin.
Vaan pelkään, että kuluneet vuosikymmenet ovat vieneet osaamisen omalta parlamentiltamme. Osaaminen on hukkunut yleiseen paperipaljouteen, jota tulee EUsta ja jota ei kukaan viitsi lukea, kun on kivempi patsastella medioitten edessä turhan takia.
Tämä on meidän käsityksemme tilanteesta Suomessa.
Onneksi on nyt otettu edes se huoli vakavasti, että Venäjän rajalla ei voi olla puolueeton. Ei Suomi koskaan ollut puolueeton Neuvostoliiton aikaan. Ja Pariisin sopimuksen aikaan olisi pitänyt lobbata lujaa, ettei sellaista taakkaa olisi asetettu.
Vaan mikä oli se, mikä sai niskat taipumaan kumarrukseen? Sehän on se sama, mikä tänäkin päivänä. Luullaan, ettei ole oikeutta pitää omia puolia.
Tämä ei ole vain oikeus, se on myös velvollisuus. Tähän ihmiset luulevat johtajat valitsevansa.
Tätä johtajuutta on Cameron nyt näyttänyt esimerkiksi muille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti