Tuolta vissiin Reutersilta luin otsikosta, että Putin on laittanut 30 miljoonaa dollaria tyttärensä urheiluun. Se on jonkinlaista kunto rock n rollia, sikäli kun käsitin. Eli siis amerikkalaista perua.
Otsikon viestiin mennäkseni, asiahan on niin, että amerikkalainen kulttuuri on maailmalla tunnettua, hyvin markkinoitua ja suosittua. Ja sen tiimoilta liikkuu paljon rahaa.
Voiko maan päämiestä moittia siitä, että haluaa maansa olla suosittu ja positiivisesti nähty maassa, jonka tapoja ja muuta halutaan niin paljon matkia.
Myös muslimimaat haluavat rakastaa Amerikkaa. On vain se jokin, mikä estää. Ja se on se, että pitäisi olla joko tai koko ajan.
Mitä se haittaa, että poliitikot riitelevät? Ja diplomaatit?
Pitää kaikesta ottaa se, mikä on hyvää ja mieluista. Ei noita valtataisteluja kannata niin tarkkaan seurata.
Saddam Husseinhan esti kaikenlaisen amerikkalaisen hapatuksen vaikutusta. Kun Bush nuorempi valloitti maan, niin siellä asukkaat olivat kovin iloisia perustetuista ostoskeskuksista ja Kentucky Fried Chicken sekä Pizza myymälöistä.
Se hapatus oli ihan mieluista. Mikä on se taistelu, mitä koko ajan on käytävä?
Venäjän kohdalla se ei ole uskonto. Vai onko sekin? Sanoisin, että se on kulttuuri.
Jos olette huomanneet, niin amerikkalaiset jännitysfilmit melkein aina kuvaavat roistoja venäläisiksi? Siellä puhutaan paljon venäjää.
Arabimaissa se on jokin uskonnon ja tapojen aiheuttama kuilu ja antipatia. Samoin on se pelottelu, että ne haluavat ottaa heidän öljynsä.
Tämähän oli se pelote ja vihan lietsonta, jota Saddam käytti yllyttääkseen ihmisiä lännen vastaisuuteen. Saddam ei mikään uskovainen mies ollut.
Nämä tiedot perustuvat Uutisvahdin omiin, lähinnä somessa käytyihin keskusteluihin paikalla olevien kanssa.
Entäs me Suomessa? Amerikkalaisen kulttuurin vastustaminen on ollut aika ajoin hyvin voimakasta. Onneksi se ei ole onnistunut, vaan meillä on melkoinen tieto lännen hyvistä puolista ja kielitaito, joka on välttämätön asioiden ymmärtämiselle ja hoitamiselle.
Voinhan olla väärässäkin Venäjän suhteen. Kun on kuitenkin se Krimin miehitys ja muu Ukrainan tilanne. Mitä niistä on ajateltava?
Lähentymistä Eurooppaan ei ole ollut. Yritys lähentyä Amerikkaan on menossa.
Spiegelin artikkeliin laiton linkin Twitteriin. Siinä selostetaan melko tarkkaan Euroopan ydinasevarantoa. Ja pohditaan, että tarvitsenneeko Saksa nyt oman ydinaseteollisuuden, kun kenties Amerikkalaiset vievät oman kilpensä pois suojaamasta heitä.
Englantilaisilla ja Ranskalaisilla on ydinaseet, joilla pystyy vastaamaan hyökkäykseen. Lukujakin siellä on. Ja eiköhän noilla määrillä aika hyvin vastaiskuun pääse.
Niinhän se entinen mies sanoi, että on sitä ihmissyöjienkin kanssa ennen vanhaan neuvoteltu. Voi sen tehdä vastakin.
Loppuajatuksena vielä se, että olisiko tahtoa ydinvastahyökkäykseen, jos sellaisen kilven hankkisi?
En minä usko. Että siis ei niitä tarvita.
Kulttuurivaihto on se, mitä kannattaa tehdä. Tämä vanha teema herättää muistoja pakkovaihdosta. Sen voi uusia ja tuulettaa. Ottaa mukaan arvonantoa ja kohteliasta käytöstä.
Sitä en tiedä, että onko kansantansseja enää tanssittu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti