Kaikesta tottelevaisuudesta huolimatta ei allekirjoittanut koskaan sellaista saanut. Se aiheutti elinikäisiä traumoja, kun äiti olisi niin toivonut hänelle sellaista. Äiti oli vanhempain neuvoston jäsen ja olisi tarvinnut tämän oman kunniansa kiillottamiseen tai jotain.
Olisihan se patsas vaikuttanut vielä tämänkin päivän elämään ja ryhtiin.
Jossain sielun syövereissä on se, mikä tarvitsee rohkaisua ulkopuoliselta taholta.
Niin, en tiedä, vieläkö patsaita annetaan, mutta se voi aiheuttaa elinikäisen trauman, kun sitä ei saa, mikäli vanhemmat sellaista odottavat ja ääneen toivovat.
Oletko hymytyttö tai hymypoika? Onko elämässäsi vielä voimassa nuo kriteerit, joilla se on sinulle annettu? Korjaako se kirjahyllyssä seisoessaan sinua ja estää tekemästä virheitä ja vääriä valintoja?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti